23-04-2021

Ridika

Ridika

Ridika on yksi vuoden 2017 uusista nettikasinoista. Sivustosta löytyy jo suomenkielinenkin versio. Sivustolla pääsee pelaamisen lisäksi seikkailemaan paikkaan BearTown. Se näyttää ihan joltakin satumaailmalta, jossa voi tehdä kaikkea mukavaa. Siellä on kartan mukaan markkinat, postitoimisto ja paikka, jossa saa saavutuksia. Se kuulostaa ihan siltä, mitä nettikasinolla pitääkin olla. Postitoimiston takana on jotain, jonka nimestä näkee vain osan. Se on jotain mukavaa, koska sen yhteydessä on myös sydän. Kun tässä karhukylässä tavoittelee saavutuksia, saa palkinnoksi kolikoita. Niillä voi osaa Ridika nettikasinon kaupasta oikeita lahjoja. Sillä saa myös ostettua omalle avatarille hienoja tarvikkeita.

Ridika sivustoa operoi ja sen omistaa yhtiö nimeltään Alpha Interactive Solutions. Se toimii Curacaossa. Sen täydessä omistuksessa on toinen yhtiö, jonka osoite vie Kyprokselle. Sivustoa ei ole vielä kokonaan käännetty suomenkielellä. Kuitenkin pääotsikot, edut, pelisivu netissä ja sellaiset osat joita yleensä käytetään, on jo käännetty oikein hyvin. Kun pitää etsiä tarkempia tietoja, niiden kohdalla voi vielä joutua lukemaan englanninkielisiä tekstejä. Mutta ei niistäkään enää kaikkea. Oikeastaan vain yleiset termit ja käytännöt ovat vain enää suomentamatta.

Ridika casino bonus

Ridika bonus

Ensimmäinen bonus Ridika -nettikasinolla on tervetuliaisbonus. Sen saa, kun tekee sivustolle ihan ensimmäisen talletuksen. Silloin pitää tallettaa vähintään 20 euroa, jolloin saa talletuksen päälle 300 % bonusta. Se tarkoittaa jo 20 euron talletuksen kohdalla sitä, että sen päälle saa huimat 60 lisää pelirahaa. Se ei ole mikään kovin normaali määrä, vaan todella suuri. Aika usein talletuksen saa tuplana eli 100 % mukaan. Tätä bonusrahaa saa vielä 2000 euroon asti, joka sekin on normaalia suurempi raja bonusrahalle.

Vaikka ensitalletus Ridika -nettikasinolle antaa jo suurella prosentilla suureen määrään asti, uuden jäsenen bonus ei jää siihen. Panokset vielä kaiken lisäksi kovenevat sen jälkeen. Toinen talletus kasinolla saadaan vieläkin suuremmalla talletusprosentilla ja taas 2000 euroon asti. Talletusprosentti on silloin 350 %.

Ridika ilmaiskierrokset

Kun uusi jäsen saa talletusbonuksia, saa hän samalla ilmaiskierroksia. Niitä saa 30 kappaletta ja sen ensimmäisen talletuksen yhteydessä. Ilmaiset kierrokset saadaan 24 tunnin kuluessa ensimmäisestä talletuksesta ja sen jälkeen kun ensimmäinen panos on asetettu.

Muita etuja ei mainita erikseen sivustolla. Mutta se johtuu siitä, että Ridika jakaa etuja suoraan sähköpostitse ja suoraan asiakaspalvelun kautta. Niistä mainitaan sen verran, että saatavilla on päivittäisiä, tunneittain lähetettäviä ja satunnaisia etuja. Sivustolla saa VIP-kohtelua, kun on lojaali pelaaja. Tasoilla pääsee nousemaan sitä mukaan, kun pelaa kasinolla tarpeeksi. Tasot eivät ole nimeltään mitään perinteisiä tasoja, vaan karhuperheen hahmoja. Ensin lähdetään vauvakarhusta liikkeelle ja lopulta ollaan suuren karhun tasolla.

Ridika ilmaiskierrokset

Ridika pelivalikoima

Pelit ovat selkeissä osissa, joita ovat suositellut pelit, slots, pöytäpelit ja sitten vielä saadaan kaikki pelit samalle listalle. Kun menee suositeltujen pelien listalle, se on jaettu vielä osiin, joissa pelejä on muutama jonkin otsikon vieressä. Näitä otsikoita ovat suositellut pelit, uudet pelit ja meidän valinta. Pelien etsintää helpottaa se, että niitä voi etsiä hakukentän kautta, kun pelin nimestä on ainakin osa mielessä. Kun laittaa hiiren pelin kuvakkeen päälle, näkee pelistä sen nimen tarkemmin. Samalla voi käynnistää joko pelien demoversion tai rahapeli version.

Pelien etsinnässä on lisää apua. Kun menee Ridika -nettikasinon tarjoamaan hakukenttään, huomaa että se ei ole pelkkä hakukenttä pelin nimen perusteella. Samalla aukeaa lajittelukohta, jossa voi valita pelejä niiden tuottajien mukaan. Siitä voi valita useammankin kuin yhden tuottajan kerralla. Sen vieressä on valikko, josta voi valita millä tavalla pelit järjestyvät listalle. Niitä ei ole vielä kuin kaksi eli järjestys peliautomaattien mukaan, joissa on bonuksia tai sitten niiden mukaan joissa ei ole bonuksia. Kun tämä kohta on jo valmiina, siihen on helppoa lisätä muitakin vaihtoehtoja. Kenties niitä on tulossa lisää.

Pelien määrä on aika suuri. Slotteja on varsinkin jo niin paljon, että niitä ainakin pitää suodatella kasinon antamien keinojen mukaan. Jos tietää millaisia pelejä eri tuottajilla on, on tuottajien mukaisesta listauksesta paljon apua. Sitä voi käyttää myös silloin, kun haluaa vain sen oman suosikkituottajan pelejä listalle. Jos niitä on monta, sekin onneksi onnistuu yhdellä kerralla.

Moni pitää peleistä, joissa on omia bonuspelejä. Onneksi niidenkin mukaan saa pelejä listalla. Jos ei jostain syystä pidä sellaisista peleistä, on Ridika huomioinut myös sen. Pelien kuvakkeet ovat mukavan suuria, joten jokainen peli pääsee mukavasti esille.

Ridika maksuvaihtoehdot

Ridika poikkeaa monesta muusta nettikasinosta siten, että siellä voi käyttää myös Bitcoineja. Se on ilmoitettu sivuston jokaisen sivun alaosassa. Samassa paikassa ovat muutkin maksuvaihtoehdot. Niitä ovat Ecopayz, Entropay, Maestro, MasterCard, Neteller, Skrill, Visa Electron, Visa, Sofort ja Cashlib. Näistä ei varmaankaan kaikki ole suomalaisia varten. Mutta varmasti jos jokin tapa on näistä tuttu ja sitä on kenties jo käyttänyt, sillä voi tehdä talletuksia ja kotiutuksia. Se selviää viimeistään siinä vaiheessa, kun on tekemässä talletusta. Samalla saa tietää talletukseen liittyviä muitakin asioita. Ennen talletusta haluaa varmasti tietää, että mikä on sen käsittelyaika, mahdollinen kulu, minimi- ja maksimimäärä.

Talletuksesta ja kotiutuksesta saa lisätietoja sivuston yleisistä ohjeista. Sivu on vielä englanniksi, mutta sieltä löytyy kuitenkin tärkeitä neuvoja.

Ridika asiakaspalvelu

Apua saa monella tavalla. Sivuston tekstejäkin voi lukea läpi ja etsiä vastauksia, jos sellaisia tarvitsee. Lähes kaikki on jo suomeksi, joten niitä on kaikkien vaivatonta lukea. Erillistä asiakaspalvelusivua ei löydy ainakaan jos ei ole kirjautunut Ridika -nettikasinolle sisään. Mutta yhteystapa heihin löytyy silti helposti. Sivuston jokaisen sivun oikeassa alaosassa on puhekupla, jossa on kolme pistettä. Sitä painamalla avautuu chat. Se on ehkä se helpoin ja vaivattomin keino kysyä kysymyksiä ja saada apua ongelmiin. Ei sitä edes välttämättä muuta tarvitse. Ehkä sivuston jostakin paikasta saattaa löytyä sähköpostiosoitekin heille, mutta ei sitä tarvitse kun on chat käytössä. Se auttaa monessa asiassa ja sillä nopeimmalla yhteydenoton tavalla.

Ridika arvostelu

Ridika on aika uusi kasino netissä. Sen huomaa sivuston mukavan raikkaasta ulkoasusta. Se on sellainen, jollaista tänä päivänä halutaankin katsella. Siinä on jotain tarumaista ja taikuutta. Sivustolla saa pelaamisen lomassa seikkailla erillisessä karhujen kylässä. Jossain mainitaan, että pelaajalla on oma avatar ja sille saa kaikkea mukavaa hankittua sivustolla. Siitä haluaisi kuulla paljon lisää. Kun ei ole kirjautunut kasinolle eikä sen jäsen, ei siitä juuri kerrota mitään. Se kuitenkin kuulostaa siltä, että tiedossa on mukavia hetkiä, joka ehkä kannattaisi tuoda esille jo ennen jäseneksi liittymistä. Ehkä siihen kuitenkin riittää se, että Ridika tarjoaa todella muhkean paketillisen etuja uudelle jäsenelle. Sen sisältämä bonusprosentti on huikean suuri. Ja kaiken päälle sitä saa halutessaan vielä todella suureen määrään asti. Sen jälkeen saa kokea vieläkin suuremman yllätyksen. Toinen talletus antaa vieläkin suuremman talletusprosentin talletukselle. Sitä ei edes meinaa enää uskoa todeksi. Prosentti piti tarkistaa ja se todellakin oli niin suuri.

Ridika tarjoaa uudeksi nettikasinoksi jo ihan mukavan määrän pelejä. Ne eivät ole vielä kovin monessa osassa. Ehkä niitä tulee lisää, kun pelimäärä vielä kasvaa. Jos nyt jo tuntuu, että pelejä on listalla liikaa, ei sekään ole ongelma. Sivuston halukentän avaamalla paljastuu yllättäen lisää vaihtoehtoja pelien haun avuksi. Sitä ei välttämättä huomaa, jos ei ole menossa käyttämään hakukenttää. Toivottavasti kaikki hoksaavat sitä kokeilla, jos haluavat pelejä pienempään osaan.

BearTown vaikuttaa siltä, että tuo pelaajille muutakin kuin vain pelien pelaamista. Sekin on jo tietysti jännittävää, mutta se tuo vielä lisäarvoa pelaamiseen lisää. Kun pelaa ja tietää että samalla kerää jotain mukavaa lisää, ei se varmasti ketään haittaa. Kun pelaa ja saa kerättyä kolikoita, pääsee niitä käyttämään kauppaan. Niin sivustolla sanotaan, mutta ilman rekisteröintiä ei pääse katsomaan mitä kaupassa on. Aika moni asia ei selviä, jos ei jo ole sivuston jäsen. Onneksi niistä kerrotaan ainakin se, että ne ovat olemassa. Etujakin saa paljon lisää sillä, että niitä lähetellään sähköpostin kautta. Nekin selviävät siksi vasta sitten kun on sivuston jäsen. Mutta niistäkin paljastetaan, että niitä saa jopa päivittäin tai jopa tunneittain.

Jaa artikkeli