29-01-2021

Ecopayz

Ecopayz on nettilompakko, joka käy netissä monessa paikassa maksutapana. Sen päätoimipaikka on Iso-Britanniassa, mutta sitä voi käyttää monessa muussakin maassa. Se toimii jo noin 160 eri maassa ja sitä voi käyttää kymmenillä eri valuutoilla. Ecopayz aloitti toimintansa vuonna 1999. Vuonna 2000 EcoCard -kortille luotiin alusta. Se on kaikista kauiten käytössä ollut nettilompakko. Vuonna 2009 se ryhtyi yhteistyöhön Mastercardin kanssa. Siellä missä Mastercard käy maksutapana, käy myös Ecopayz. Samana vuonna julkistettiin myös maksutavan käyttöä varten IPhone -sovellus ja sen he tekivät myös maailmassa ensimmäisenä maksutavan käyttöä varten. Sen jälkeenkin on maksutapa kehittynyt hurjaa vauhti ja on ehditty tuottamaan monia lisäetuja maksamista varten.

Parhaat Ecopayz kasinot

Tähän maksutapaan liittyy paljon etuja ja asioita, joiden puolesta kannattaisi valita juuri se nettimaksamiseen. Se, että käyttää tätä maksutapaa paljon, palkitaan monella tavalla. Maksutavassa on monta tasoa sen jäsenille. Mitä paremmalla tasolla on, sitä enemmän ja parempia etuja tietysti saa. Mutta jo perustaso eli taso nimeltään Classic tuo mukanaan monia hyödyllisiä asioita. Rekisteröinti tämän maksutavan käyttäjäksi on aina ilmaista. Muita tasoja ovat Silver, Gold, Platinum ja VIP. Jokaisen tason jäsen saa mm. 24/7 käytössä olevaa asiakaspalvelua.

Ecopayz on todella turvallinen maksutapa. Sen todistaa myös se, että sen toimintaa valvoo Iso-Britannian valvontaviranomainen, jota kutsutaan nimellä Conduct Authority. Ecopayz käyttää myös omaa systeemiä, jolla he voivat valvoa että kaikki tämän maksutavan käytössä tehdään oikein ja sillä huomataan kaikki väärinkäytökset. On hyvä, että he myös itse ovat niin tarkkoja asiassa. Kun tämä maksutapa nettilompakkona on ollut kaikista kauiten käytössä, sekin kertoo siitä että se on turvallinen ja luotettava, kun sitä edelleen käytetään kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Ecopayz tarkoittaa nettilompakon lisäksi myös maksukortilla maksamista. Tätä korttia kutsutaan nimellä EcoCard. Se on prepaid-kortti eli siihenkin pitää ensin ladata rahaa, jotta sillä pääsee maksamaan. Ecopayz maksutavan nettisivuilla mainitaan, että sillä voi maksaa missä ja milloin tahansa. Tämä kortti on ollut tuotannossa sekin jo lähes yhtiön alusta lähtien.

Ecopayz

Ecopayz vaatii ensin rekisteröinnin, jonka jälkeen sitä pääsee käyttämään. Sitten kun se on tehty, on aika alkaa siirtämään siihen rahaa. Nettilompakko toimii kummallakin tavalla eli sinne voi siirtää rahaa vaikkapa nettikasinoilta. Se on todella hyvä maksuväline kasinoilla, koska se todellakin käy sekä pelirahan tallentamiseen ja voittojen kotiutukseen. Usein voittojen kotiutus vaatii jonkin toisen tarjoajan kuin sen, jolla on kasinolle siirtänyt rahaa.

Muut suositut pelisivustot

Ecopayz historiaa ja taustoja

Yhtiö tämän maksutavan tautalla on nimeltään PSI-Pay. He aloittivat Ecopayz maksutavan tuottamisen jo vuonna 1999. Siitä seuraavana vuonna oli jo EcoCard kortille alusta valmiina. Yhtiön päätoimipaikka on Iso-Britanniassa. Sen toimintaa valvotaan Conduct Authority valvontaviranomaisen toimesta. Samalla he myös itse valvovat, että ei tapahdu mitään väärinkäytöksiä kun heidän maksutapaansa käytetään. Ecopayz tarjoaa palveluita jo monella eri kielellä. Maksutapaa voi käyttää jo kymmenillä eri valuutoilla ja sitä voi käyttää yli 160 maassa. Se vaikuttaisi näiden tietojen perusteella olevan todella suosittu maksutapa netissä.

Ecopayz tekee yhteistyötä Mastercardin kanssa. Siksi sitä voi käyttää maksutapa siellä missä Mastercardia. Sekin kertoo siitä kuinka yleinen maksutapa se on ja sen käytön mahdollisuuteen voi luottaa monessa eri paikassa. Kuten Mastercard, Ecopayz käyttäjille on olemassa eritasoisten tilien käyttäjäryhmiä. Mitä ylempänä niissä on, sitä enemmän on etuja ja muita mukavia asioita tarjolla. Kaikki kuitenkin saavat rekisteröityä ilmaiseksi jäseneksi ja saavat aina asiakaspalvelua, kun sit tarvitsevat. He ovat jopa öisin ja viikonloppuisin käytössä eli 24/7.

Perustilin taso on nimeltään Classic. Sitten tulevat Silver, Gold, Platinum ja VIP. Kaikissa näissä saadaan tehdä rekisteröinti ilmaiseksi, mutta muutama muu asia maksaa. Kaikissa näissä on sama prosenttimäärä, joka veloitetaan kun tehdään talletus luotollisella kortilla. Samoin kaikissa veloitetaan samoilla prosenteilla, kun talletetaan nettilompakkoon. Kun on vähintään tasolla Silver, ei monissa maksuissa ole enää juurikaan eroa muiden tasojen veloituksiin. Sitten on vielä erilaisia rajoituksia, jota poikkeavat eri tasoilla ollessa. Niissä on rajoituksia esimerkiksi sille määrälle kuin paljon voi päivässä, viikossa tai kuukaudessa tallettaa luotolla tai pankilla.

Ecopayz rekisteröinti ja käyttö

Ecopayz käyttäjäksi voi rekisteröityä ilmaiseksi. Kun sen tekee, samalla avataan myös maksutapaan liittyvä tili. Rekisteröinti käy nopeasti. Siinä täytyy syöttää ensin omat henkilötiedot. Sähköposti on tärkeää myös olla olemassa, jotta sitä kautta voidaan todentaa henkilö ja lähettää muita maksutavan ilmoittamia tietoja käyttäjälle. Kun rekisteröinti on tehty, voi heti aloittaa käyttämään tiliä. Sinne pitää ensimmäisenä siirtää rahaa, jotta sillä voi maksaa. Sen voi tehdä luotolliselta kortilta tai pankkitililtä. Henkilölisyys täytyy todistaa viimeistään siinä vaiheessa, kun haluaa Classic tasoa ylemmäksi. Silloin pitää lähettää dokumentteja, joilla se todistetaan.

Silver tasolla voi sitten tehdä jo vähän enemmän kuin perustasolla. Ja jos haluaa käyttää enemmän rahaa, silloin pitää olla ylemmillä tasoilla. Kun on vähintään Silver -tasolla, voi esimerkiksi siirtää nettilompakosta rahaa pois omalle pankkitilille. Jos vaikka käyttää tätä nettilompakkoa jollakin nettikasinolla, voi tulla tilanteita että sieltä voi siirtää voittoja pois nettilompakkoon. Silloin voi haluta siirtää ne vielä nettilompakosta omalle pankkitilille. Ecopayz nettilompakko toimii kumpaankin suuntaa eikä nettikasinoiden tai mobiilikasinoiden kotiutuksia varten tarvita muita palveluita.

Kun tällä maksutavalla tekee maksuja, se on helppoa kuten muutkin asiat tähän maksutapaan liittyen. Pitää vain valita muista tavoista tämä ja syöttää se määrä, joka pitää maksaa tai kuinka paljon haluaa tallettaa. Sen jälkeen syötetään palvelun rekisteröinnin yhteydessä luotu tunnus ja salasana. Sen jälkeen maksu on tehty ja kaikki on mennyt oikein.

Ecopayz nettikasinot

Ecopayz maksutavan hyviä ja huonoja puolia

Ecopayz rahansiirrosta on helppoa löytää hyvin puolia. Jo sen käyttäjäksi rekisteröiminen käy vaivattomasti. Ja heti kun sen on tehnyt, on sen tilikin luotu. Se on myös turvallinen maksutapa monella eri tavalla. Siitä huolehditaan ulkopuolelta, mutta Ecopayz pitää myös itse huolen, että maksutapaa käytetään oikein. Kaikki toimii niin turvallisesti ja luotettavasti kuin vain voi.

Tällä maksutavalla voi maksaa siellä missä Mastercardilla. Sitä voi käyttää todella monessa paikassa, joka on myös etu. Ainakin voi olla monessa paikassa varma, että tämä tapa käy jos juuri se on itsellä käytössä. Sillä voi ostaa monesta verkkokaupasta ja se käy myös monella nettikasinolla. Nettikasinoilla ei tarvitse edes vaihtaa toiseen tarjoajaan, jos haluaa talletuksen lisäksi sieltä myös kotiuttaa voittoja.

Tämän maksutavan nettilompakko on ollut toiminnassa kaikista kauiten. Sekin kertoo paljon sen toimivuudesta, luotettavuudesta ja muista eduista. Jos siitä ei olisi pidetty kovin paljon näiden vuosien aikana, tuskin se olisi enää käytössä.

Ecopayz maksu on prepaid, joka tarkoittaa sitä että sillä ei voi maksaa enempää kuin siihen on rahaa siirtänyt. Se on hyvä asia siksi, että sillä ei voi saada tiliä miinukselle ei edes vahingossa. Monilla muilla tavoilla se onnistuu ja saattaa tehdä enemmän ostoksia kuin on ollut tarkoitus tehdä. Tällä tavalla on ainakin helppoa pitää huolta omasta rahankäytöstä. Kun kirjautuu tilille, näkee sieltä aina sen hetkiset ostokset. Ja kun kyseessä on prepaid, ei edes tarvitse oston yhteydessä todistaa omaa henkilöllisyyttä eikä luottotietoja tarkisteta. Tällä maksutavalla maksaessa saa maksaa anonyymisti, joka sekin on monen mielestä todella mukavaa ja tärkeää.

Se, että tässä välissä on tullut muitakin nettilompakoita ja maksutapoja nettiin, tarkoittaa että kaikki ei voi mennä ihan täydellisesti kaikkien käyttäjien mukaan. Tässäkin maksutavassa on jotain, joka siitä puuttuu joidenkin mielestä. Joissakin maksutavoissa voi jotkin asiat olla ilmaisia, jotka eivät tässä ole. Niissä voi olla parempia rajoituksia tai jotain, mikä on joillekin tärkeää. Ecopayz ottaa monista asioista palvelumaksuja. Mutta mitä korkeammalla on tilin asiakastasoissa, sitä vähemmän ne kustantavat. Ylemmillä tasoilla saa enemmän etuja ja palveluita muutenkin. Mutta silti ihan jokainen taso tarjoaa paljon hyviä etuja ja muita palveluita. Sitten kun ne eivät riitä, voi siirtyä tasoilla ylöspäin. Perustaso ei vaadi kuitenkaan henkilöllisyyden todistamista. Se täytyy tehdä vasta sitten, kun on siirtymässä vähintään Silver-tasolle eli perustasoa seuraavalle tasolle. Silloin saa mm. alkaa siirtämään nettilompakosta rahaa myös omalle pankkitilille, joka voi olla joillekin todella tärkeä ominaisuus.

Jaa artikkeli