26-04-2021

Euromoon kasino

Euromoon

Voi tätä Eurooppa -rakkautta Euromoon kasinolla! Vihdoinkin kasino, jossa yhdistyy eurooppalaisuus sekä kansainvälinen tunne. Nyt nimittäin Euromoon kasino on avannut ja heillä on kansainvälinen meininki alusta loppuun. Visuaalinen ulkonäkö sekä sivun kaikki teemat ovat Lontoo sekä Pariisi -henkisiä. Lisäksi näissä on myös huomioitu useita muitakin Euroopan suuria kaupunkeja. Ainoa huono puoli, jonka me onnistumme keksimään tässä listassa, on se, ettei heillä ole mitään Helsinki -osiota lainkaan tällä sivustolla. Helsinki on nimittäin meidän mielestämme kaunis ja jollain tavalla hieman liian vähän fanitettu kaupunki ja se usein saattaa hävitä muiden kaupunkien rinnalla. Ja niin myös tässäkin kasinolla.  Mitä tulee talletuksien tekemiseen, Euromoon kasino houkuttaa pelaamaan helpolla ja nopealla talletustavalla. Tallennuksen teko onnistuu esimerkiksi yksinkertaisella ja luotettavalla verkkopankkimaksulla, sitä voit käyttää kaikilla nettipankeilla. Esimerkiksi Nordea, Danske Bank ja monet muut pankit toimivat hyvin. Luonnollisesti voit myös tehdä talletuksen esimerkiksi Neteller e-lompakon avulla tai Skrillillä sekä halutessasi myös perinteisillä korttimaksuilla Visalla taikka Master Cardilla. Eli talletuksen tekeminen on helppoa ja ihan luotettavia metodeja näiden tekemiseen löytyy.

Myöskään muita suomalaisia kaupunkeja, kuten Tampere tai Oulu ei ole millään tavalla huomioitu tällä sivustolla. No, ei anneta sen häiritä, vaikka eihän se mukavaa ole, mikäli omaa kotikaupunkia ei ole listattu kasinolla. No, oli kaupungit mitä tahansa, niin pelaamista et voi aloittaa ennen kuin teet talletuksen. Voit tehdä talletuksen Trustlyn avulla aivan tavallisella verkkopankkimaksulla omalta tietokoneeltasi taikka tavallisella korttimaksulla. Voit myös tallettaa heille esimerkiksi Skrillin tai Netellerin sovelluksella virtuaalisesti, Paysafecardilla lisäksi voit tallettaa Zimplerin avulla.

Euromoon netticasino

Euromoon casino bonus ja ilmaiskierrokset

Eli siis kuten jo aikaisemmassa kappaleessa mainitsimme, niin suomalaiset kaupungit eivät ole isossa roolissa tällä sivustolla. Heillä ei ole kovin hyvää suomenkielistä kielioppia edes käytetty sivustolla. Meidän mielestämme tämä sivusto ei ole mitenkään kovin luotettava edes, ja juuri siitä syystä. Heillä on talletusbonus, joka on 200 prosenttia aina 1000 euroon asti eli siis ensimmäisien talletuksien lomassa sinulla on mahdollisuus tuplata talletuksesi. Tämä vaatii vain hyvää pelisilmää sekä tietenkin toimivaa strategiaa, niin pelit saa käyntiin ja bonukset voidaan lunastaa ja pelata – ja tietenkin toivottavasti voit voittaa!

Bonus on siis ihan hyvä, mutta kun huomioidaan tämän kierrätysvaatimus, joka on taas melko suuri, niin ei tämä bonus mikään poikkeuksellisen antelias ole, ei sitten millään mittareilla tarkasteltuna. Kierrätys vaade on noin 45 kertaa, eli se on täysin sama, kuin kaikissa muissa kasinoilla. Jopa voisimme sanoa sen olevan maksimi määriä, nimittäin anteliaampiakin tarjouksia on ollut paljon näinä päivinä muilla kasinoilla. Monissa muissa nettikasino sivustoissa tämä kierrätysvaatimus on paljon mutkikkaampi sekä esimerkiksi porrastettu ihmeellisillä ehdoilla tai muuten tehty monimutkikkaaksi ymmärtää tai muistaa.

Kuitenkin tässä kannattaa muistaa, että kierrätysvaatimus on neljäkymmentä kertaa. Tämä kierrätysvaade koskee luonnollisesti kaikkia pelejä. Kasino-tyyliset pelit siis kerryttävät tätä tarvittavaa kierrätysprosenttia, tai tarkemmin sanottuna vaatimista neljäsosalla pelatusta summasta ja videopokereiden pelaaminen kerryttää kyseistä vaatimusta kymmenen prosenttia talletetusta ja pelaajan kasinolle pelatusta summasta. Kannattaa muistaa tämä sääntö pelaamiansa pelejä valitessa, nimittäin Luckland -kasinolla on paljon hieman keskivertoa paremman palautusprosentin omaavia videoslotteja, näitä ovat esimerkiksi NetEntin Devil`s Delight sekä Blood Suckers.

Sataprosenttinen talletusbonus ei sinänsä ole parasta kastia siitä, mitä kasinosivustoilla noin yleensä on tarjolla. Kuitenkin pelaamista aloittaessa tämä on erittäin hyvä tarjous, varsinkin aloittavalle pelaajalle. Nimittäin pelaajan pitäisi olla valmis tekemään neljän sadan euron talletus, jotta kaikki nämä ehdot tulevat täyteen ja bonuksen saisi täysimääräisenä. Toisen ja kolmannen talletuksen bonukset ovat jopa heikohkoja. Kannattaa siis panostaa ensimmäiseen talletukseen täydellä 400 eurolla ja tämän jälkeen seurata esimerkiksi tarjouskampanjoita, joita onneksi Luckland kasinolla on sangen usein. Sinne siis vaan pelaamaan ja tarkastelemaan kärppänä uusia kampanjoita! Heillä on panostettu esimerkiksi viikonloppupromootioihin, kuten esimerkiksi Hurjan Hauskat Kasino Viikonloput uskollisille ns. vanhoille pelaajilleen sekä Starburst Ilmaiskierrosjuhlat, jotka ovat ainakin toistaiseksi voimassa. Nämä ovat etuja, jotka kannattaa hyödyntää.

Euromoon sivuston suuri pelivalikoima

Kuten ainaisemmin mainitsimme, bonukset ovat pieniä, eikä mitenkään reiluja. Kuitenkin pelivalikoima sen sijaan on laaja ja miellyttävä. Heidän valikoimastaan vastaa kattava ja monipuolinen lista pelituottajia, Amaya, Evolution Gaming, Microgaming, Bally, GVG, Merkur Slots, Net Entertainment, NextGen Gaming sekä Williams Interactive. Näiden valmistajien valikoima varmasti tarjoaa jokaiselle oman elämänsä reissaajalle meiningit kuin olisi Pariisissa tai vaikka Lontoossa. Eli siis jokaiselle löytyy jotakin ja valikoima on miellyttävä ja laaja.

Kannattaa siis tutustua kasinoon ehkä, jos tykkäät sloteista. Mielestämme heidän valikoimassaan top-10 peleihin lukeutuvat ainakin seuraavat slotit: Blood Suckers, Kings of Chicago, Piggy Riches, Dead or Alive, Devil’s Delight, The Wish Master, Champion of the Track, Robin Hood: Shifting Riches, Jackpot 6000, Mega Joker, Super Monopoly Money, Secret of the Stones, 300 Shields sekä Irish Eyes. Näissä peleissä on huumoria sekä hauskuutta, vaikka muille jakaa.

euromoon kasino

Euromoon asiakaspalvelu

Heidän asiakaspalvelunsa ei kuitenkaan ole mitenkään suomalaisia varten tehty. Asiakaspalvelu ei ole auki 24 h vuorokaudessa, lisäksi he eivät edes puhu suomea. Tämä on niin iso tekijä, että annamme kasinolle tästä erittäin ison miinuksen. Jos tulee jokin ongelma, ei heitä saa suomenkielellä kiinni. Kannattaa siis lukea säännöt huolellisesti ennen kuin aloitat pelaamaan.

Lisäksi tämä vaikeuttaa sitä, että jos tulee ongelmia talletuksien teossa tai vaikka voittojen lunastamisessa. Mielestämme se ei ole hyvä, että asiakaspalvelu ei ole auki läpi vuorokauden. Sen vuoksi että teknisiä ongelmia esiintyy aina silloin tällöin. Silloin olisi tietenkin pelaajien edunmukaista saada asiakaspalvelija mahdollisimman nopeasti linjoille. Voit tarkastaa kasinon info- ja asiakaspalvelu -osioista tarkemmat ohjeet virhetilanteiden selvittämiseen sekä muuhun vastaavaan toimintaan tarvittavat informaatiot.

Euromoon arvostelu

Vaikka kasino on kaiken kaikkiaan ihan ok tai keskinkertaisen valikoiman omaava kasino, löytyy siitä niin paljon huonoja puolia, ettemme viitsi niitä kaikkia edes listata. Ensinnäkin ulkonäkö on yksinkertaisesti kökkö ja vanhoillinen, se on ehkä joskus ollut hieno, nykyään se kuitenkin on vain ja ainoastaan nolo. Lisäksi graafinen ja visuaalinen ulkonäkö on kehno ja vanhannäköinen. EI mitenkään raikas tai edusta teknistä ketteryyttä.

Heidän teemansa on ihan hauska, mutta mielestämme se ylistää vain suurempia kaupunkeja. Suomea tai Suomen Turkua tai muita metropoleja ei ole nostettu jalustalle lainkaan. Tämä suorastaan Suomen ja suomalaisuuden mollaaminen jatkuu samassa linjassa, mitä tulee heidän asiakaspalveluunsa. Asiakaspalvelu ei nimittäin ole suomenkielellä toimiva ollenkaan. Eli siis heiltä ei saa asiakaspalvelua suomeksi laisinkaan. Tämä on jo niin iso miinus, että ihan ok oleva talletusbonus ei edes saa meitä muuttamaan mieltämme tai kantaamme siitä, että kyseessä on väljähtynyt nettikasino. Mikäli etsit hyviä bonuksia tai helppoja pelejä tai jopa laajaa pelivalikoimaa, voimme suositella sinulle muita kasinoja jotka verrattain ovat parempia ja kehittyneempiä. Itse tykkäämme tästä hieman ruotsalaishenkisestä, iloisesta ulkonäöstä ja sivuston otteesta, joka kuitenkin miellyttää varmasti kaikkia pelaajia. Suosittelemme ainakin tutustumaan ja lunastamaan itselle nämä ensitallettajille tarkoitetut bonukset sekä varsinkin tallettajien casino bonukset. Kaiken kaikkiaan talletusetuuksien summa ylittää tuhat euroa.

Jaa artikkeli