27-01-2021

Trustly

Trustly on arvostettu maksutapa ja rahansiirto tapa, jota käytetään netissä maksaessa. Yritys sen taustalla on perustettu vuonna 2008 ja yritys tulee Ruotsista, kuten moni muukin saman alan yritys. Trustly on todella suosittu tapa ja se johtuu monesta asiasta. Se on esimerkiksi hyvin helppokäyttöinen ja tietysti vielä turvallinen, koska sitä käytetään niin paljon. Se toimii jo lähes 30 eri maassa ja sekin kertoo jo paljon se suosioista. Sillä on paljon yhteistyökumppaneita sitä tukemassa. Niissä on monta sellaista, jonka lähes kaikki tuntevat. Ne ovat siis hyvin vaikutusvaltaisia ja Trustly varmasti menestyy myös sen takia. Jo nimi lupaa sen, että palvelu on turvallinen. Trustly kertoo sivustollansa olevansa hyvin onnellinen siitä, että heidän kauttaan tehdään maksuja jo niin paljon. Niitä kerrotaan olevan jo noin miljoona kuukaudessa.

Parhaat Trustly kasinot

Trustly kertoo sivustollansa myös paljon muuta yhtiön toiminnasta. He mm. visioivat ympäri maailman kuin tehdä maksamisesta yhä turvallisempaa ja kustannustehokasta kaikille sen käyttäjille. Sen pitää olla sitä asiakkaiden lisäksi myös pankeille ja myyjillekin tietysti. Sivustolla viitataan siihen kun ennen olisi helppoa maksaa palkka, kun se maksettiin käteisellä. Ja kun sillä käteisellä sitten maksettiin kaikki ostokset ja käteinen kulki aina mukana, kaikki oli helppoa maksamiseen liittyen. Se ei toimi enää niin. Varsinkin Suomessa harva enää haluaa maksaa asioita käteisellä. Asiat vaan eivät enää toimi niin, että käteisellä tehtäisiin kaikki asiat tai yleensäkään enää juuri mitään. Trustly haluaa, että maksaminen olisi silti yhtä helppoa kuin käteisaikakauden aikana. Nykyään ostetaan paljon netistä asioita ja kasinoilla netissä pelataan paljon. Rahaa pitää siirtää nettikasinoille tietysti netin kautta. Trustly on silloin yksi hyvä vaihtoehto.

Trustly haluaa siis kehittää koko ajan maksamista siihen suuntaan, että olisi helppoa ja vaivatonta, kuten silloin kun ei maksettu netissä tai koko nettiä oli olemassa. Maksamisen pitäisi olla netissä yhtä helppoa kuin kaupassa maksaminen vaikka käteisellä. Heidän mielestä luotolla maksaminen luottokorteilla sekä muut maksukortit, e-lompakot, laskulla maksaminen ja postiennakot ovat kaikki jotain väliportaita. Niistä tulee mm. paljon kuluja, velkaa ja korkoja. Maksamisesta on tarkoitus tehdä sellainen, että reaaliaikainen maksaminen olisi mahdollisimman helppoa eikä sellaista kuin se meinaa vielä nykypäivänä olevan.

Trustly

Tietoja Trustly maksutavasta

Trustly kertoo sivustollansa todella tarkasti mitä kaikkea sen historiassa on tapahtunut. Se on kehittynyt vuosien aikana todella huimaa vauhtia ja vauhdin on tarkoitus tietysti edelleen jatkua. Yritys aloitti toimintansa vuonna 2008. Vuonna 2009 alkoikin heti työ toisen sukupolven teknologisella alustalla. Sen jälkeisenä vuonna sitten avattiin yhtiön Maltan toimipiste. Siellä onkin paljon kasinoalan yrityksiä ja muitakin maksutapojen yrityksiä. Ei siis ihme, että sellainen avattiin aika pian yrityksen perustamisen jälkeen juuri Maltalle.

Ennen kuin vuosi 2011 alkoikaan, oli sillä tehty jo yli miljoona rahansiirtoa. Tässä vaiheessa jo Deloite listasi yrityksen Ruotsin toiseksi nopeimmin kasvavaksi yritykseksi. Sen jälkeen yhtiö on saanut nimekkäitä investoijia lisää. Sen teki mm. Alfven & Didrikson heti tämän listauksen jälkeen. Seuravana vuonna Trustly pääsi edelleen nopeimpien kasvavien yritysten listalle, jossa oli kolmantena.

Vuonna 2012 Trustly avasi toimipisteen Barcelonaan. Se oli jo kovaa vauhtia leviämässä moneen maahan. Tämän jälkeen rahansiirtoja olikin jo noin 4 miljoonaa. Ja ennen kuin oli vuosi 2014, oli siirtoja jo 7 miljoonaa. Kasvu oli todella huimaa jo silloin. Sitten sen asiakkaiksi liittyi jo mm. kaikkien tuntema Facebook. Mutta sen teki muukin. Trustly toi markkinoille tämän jälkeen Payout Express – tuotteen, jonka avulla voi tehdä reaaliaikaisia maksuja pankkitileille euroalueilla. Sen jälkeen alkoikin yhteistyö toisen suositun maksuja tuottavan palvelun eli Paypalin kanssa. Vuonna 2015 yritys laajentaa lisää Euroopassa 21 uudelle eri markkinalle. Ja kaiken tämän lisäksi se on tehnyt paljon muutakin, saanut palkintoja toimipisteitäkin on tullut lisää. Tällä hetkellä rahansiirtoja on jo 2 miljoonaa kuukaudessa. Yritys on kehittynyt vuosien aikana kovaa vauhtia ja on edelleen yksi todella suosittu maksutapa netissä.

Trustly maksutavan käyttäminen on helppoa

Trustly tarjoaa helpon maksutavan. Heidän sivuillaan lukee, että heidän tarkoitus on tarjota mahdollisimman nopeaa reaaliaikaista maksutapaa. Ensin täytyy valita pankki ja sen jälkeen kirjautua sisään omilla pankkitunnuksilla. Tämä tapa on siis todella turvallista, kun se tehdään tällaisella salatulla yhteydellä. Sitten kun tämä on valittu, valitaan tili josta maksu halutaan tehdä. Tili voi olla säästötili tai käyttötili. Kaiken tämän jälkeen pitää vielä vahvistaa ostotapahtuma ja sitten kaikki on tehty. Eli tämä vaikuttaa nopealta, helpolta sekä hyvin yksinkertaiselta. Ja tämä on myös turvallinen ja luotettava, joten ei ihme, että juuri tämä maksutapa on niin suosittu.

Trustly on turvallinen myös sen puolesta, että se on Ruotsin Finanssivalvonnan valtuuttama sekä valvoma. Sillä on myös EU:n maksudirektiivin mukainen Euroopan maksupalvelujen tarjoama lisenssi. Yritys ja palvelu ei itsessään vaadi rekisteröitymistä eivätkä he tallenna mitään tietoja koskaan. Sellaisia ei voi siis kukaan käyttää siihen, että pääsisi kirjautumaan tilille, kun Trustly ei kerää mitään tietoja. Ja kun Trustly käyttää vielä kaikista parasta salausstandardia, on palvelu niin turvallinen kuin mahdollista.

Trustly nettikasinot

Missä voit tallettaa Trustlyn avulla?

Trustly maksua voi käyttää netissä monessa eri paikassa. Sillä voi maksaa netissä ostoksia ja siirtää vaikka nettikasinoille rahaa. Se käy monella eri nettikasinolla, kuten nettikasinoiden sivuilla www.videoslots.com, www.suomivegas.com, www.netticasino.com, www.vikingslots.com. Mutta se käy monen muunkin nettikasinon sivuilla. Nämä ovat vain hyviä esimerkkejä.

Videoslots on nettikasino, jossa on todella paljon kasinopelejä. Siellä kerrotaan sivuston alaosassa millä kaikilla siellä voi maksaa. Siinä mainitaan tietysti myös Trustly. Kun jotain maksutapaa klikkaa, pääsee erilliselle sivulle, jossa Videoslots kertoo lisää maksutavoistaan. Trustly tavan kohdalla sanotaan, että se on helppokäyttöinen ja siinä tarvitaan vain pankkitili sekä sinne verkkotunnukset. Heidän mukaansa juuri tämä talletustapa on myös nopea ja turvallinen. Ne ovatkin ne tärkeimmät asiat, kun käyttäjät miettivät minkä maksutavan valitsevat. Maksutavan kohdalla ei mainita, että meneekö sen käytöstä siellä jokin palvelumaksu. Joidenkin kohdalla sen mainitaan, joten Trustly saattaa hyvinkin olla siellä ilmainen.

Suomivegas on suomalainen nettikasino, kuten sen nimikin kertoo. Siellä yksi maksutapa on Trustly. Siellä voi rahansiirron jälkeen pelata monia rahapelejä. Kaikki sivuston maksutavat on kerrottu kasinon esittelyn vieressä. Maksutavoista ei kerrota lisätietoaja ainakaan jos ei ole kirjautunut kasinolle.

Netticasino.com sivustolla pelaa moni suomalainen. Heitä on jo yli 50 000, joka on todella paljon kun meitä ei muutenkaan ole kovin paljoa moneen muuhun maahan verrattuna. Sivustolla mainitaan, että heillä vi tehdä talletuksia reaaliaikaisesti. Yksi niiden joukossa on Trustly. Täällä selviää, että palvelu toimii myös toiseen suuntaan. Se onkin nettikasinoiden maailmassa tärkeää, kun siellä voi saada voittoja, joita haluaa kotiuttaa pois kasinoilta.

Vikingslots nettikasino on myös hyvä esimerkki, kun mainitaan nettikasinoiden maksutapoja. Tämä nettikasino liittyy monella tavalla viikinkeihin, kuten kasinon nimikin kertoo. Viikingit pitivät myös pelaamisesta, kuten kasinon pelaajat. Kun tekee talletuksen tälle kasinolle vaikka juuri Trustly maksutavalla, saa siitä paljon etuja eri tavoin. Sivuston alareunassa mainitaan ne maksutavat, joita sivustolla on käytössä. Yksi niistä on tietysti Trustly, mutta siitä kuten muistaakaan ei löydy lisätietoja. Ehkä niitä saa, kun kirjautuu kasinolle. Eihän niillä tiedoilla sitä ennen juuri mitään teekään.

Yhteenvetona Trustly

Tämä suosittu maksutapa netissä tulee Ruotista, mutta sillä on toimipisteitä jo monessa muussakin maassa. Yhtiö on perustettu vuonna 2008. Heti sen jälkeen alkoi sen hurja kasvu. Se on saanut paljon tunnustuksia ja palkintoja. Se on listattu mm. monta kertaa Ruotsin nopeimmin kasvavien yritysten listalle. Sen kautta tehtiin maksuja jo aika alussa miljoonia kertoja vuodessa. Nyt niitä on miljoonia jo kuukauden aikana.

Trustly on suosittu ja ei ihme, koska se on helppokäyttöinen ja turvallinen. Sen yhteistyökumppaneina on paljon nimekkäitä yrityksiä ja sekin kertoo suosioista jo paljon. Maksua voi käyttää netissä ostosten tekoon, mutta se on hyvin suosittu myös nettikasinoiden maailmassa. Sillä voi siirtää niihin kätevästi pelirahaa, mutta se toimii myös toiseen suuntaan. Silloin voi siirtää nettikasinoilta saatuja voittoja pois tämän palvelun kautta. Yritys kasvaa edelleen ja siitä on tulossa melkoinen jätti maksutapojen maailmassa.

Jaa artikkeli