29-01-2021

Bitcoin

Oletko koskaan kuullut Bitcoin valuutasta? Ensin käytiin kauppaa siten, että vaihdettiin hyödykkeitä. Jossain vaiheessa tuli valuutta, joka saattoi olla vaikka oravannahkaa. Sitä käytettiin Suomessa todellakin valuuttana kauna aikaa sitten. Mutta sen jälkeen on tullut oikeaa valuuttaa, joka voi olla seteleitä ja kolikkoja. Niitä voi käyttää edelleen maksaessa, mutta niiden rinnalle on tullut paljon muita tapoja. Maksaa voi maksukorteilla, mutta on myös esimerkiksi nettilompakoita, joista voi tehdä maksun suoraan netissä olevaan paikkaan. Mutta mukaan on tullut myös digitaalista valuuttaa. Yksi niistä on Bitcoin ja se on niistä se tunnetuin. Kun puhutaan kryptovaluutasta, niin tämä on juuri sellainen ja se tulee siitä varmasti monelle ensimmäisenä mieleen. Mutta se ei suinkaan ole niistä se ainoa.

Parhaat Bitcoin kasinot

Bitcoin ei ole sellainen, että joku taho sen omistaisi ja sen taustalla olisi jokin pankki. Kun välikäsiä ei tarvita eikä niitä ole, niin sen kustannukset ovat matalat. Sitä kehittää avoin yhteisö, kuten esimerkiksi tehdään avointa koodia eli kuka tahansa voi koodia kehittää, mutta kukaan ei sitä omista. Mutta Bitcoineja vois omistaa ja sehän on juuri sen ideana. Se on siis käypää valuuttaa jo monessa paikassa. Sillä voi esimerkiksi maksaa monissa nettikaupoissa. Mutta sitä voi siirtää jo monelle nettikasinollekin. Sellaisia ovat esimerkiksi Oshi ja Bitstarz. Bitstarz oli ehkä jopa ensimmäinen pelisivu, jossa valuutaksi kelpasi myös Bitcoin.

Bitcoin valuuttaa saadaan siten, että sitä louhitaan. Se ei tarkoita tietenkään mitään sellaista fyysistä louhimista. Kun jollakin on oikein tehokas tietokone, jossa on jokin laskentateho, niin sen mukaan saadaan sillä louhittua Bitcoin valuuttaa. Bitcoin on sen arvoinen mitä on ennalta sovittu. Sitä on olemassa tällä hetkellä noin 17 miljoonaa kappaletta. Sen maksimimäärä on 21 miljoonaa, joten enää kokonaismäärään verrattuna sitä ei ole paljon jäljellä. Sen louhiminen ei ole enää kovin kannattavaa.

Kun omistaa tätä valuuttaa, niin sitä voi käyttää sellaisissa paikoissa, joissa sitä ilmoitetaan otettavan vastaan. Bitcoin valuuttaa voi myös sijoittaa, mutta sillä voi myös maksaa ostoksia netissä. Maksamista ja sen vastaanottamista varten tarvitaan Bitcoin lompakko. Sellaisen voi vaikka asentaa omaan matkapuhelimeen. Aina kun asentaa lompakon ja siellä on rahaa, niin kannatta ottaa siitä kopio. Bitcoiniin voi myös sijoittaa eikä hankkia vain maksamista varten. Jos sitä olisi heti alussa ostanut, niin olisi rikastunut oikein kunnolla. Mutta tällä hetkellä sen arvo on korkeampi kuin koskaan.

Bitcoin

Mikä on Bitcoin?

Kyse on digitaalisesta valuutasta. Niitä on paljon muitakin, mutta Bitcoin on niistä se tunnetuin. Sillä voi siis maksaa monissa nettikaupoissa ja monilla nettikasinoilla. Se miten sitä saa, voidaan tehdä kahdella tavalla. Sitä voi tietysti ostaa eli vaihtaa toisesta valuutasta. Se on se helppo tapa, mutta sitä voi myös louhia. Ja se ei ole helppoa eikä enää kannattavaakaan. Se tapahtuu siten, että hankitaan sitä varten oikein tehokas tietokone. Kun kone on suuritehoinen, niin se kuluttaa myös paljon energiaa, joka tietysti maksaa. Louhinnassa koneet etsivät siis satunnaislukusarjoja ja niitä verrataan sitten Bitcoin siirtojen yhteydessä verkkoon kuulutettuihin salausavainten tietoihin. Kun louhinnassa onnistutaan purkamaan salauksia, niin siinä sitten syntyy Bitcoin valuttaa. Niitä ei voi enää löytää niin usein kuin alussa. Siksi louhinta ei ole oikein enää kannattavaa. Se minkä verran niitä löytää on yleensä samanarvoinen kuin se määrä, jonka siitä edestä joutuu maksamaan sähkölaskua. Salausavaimia löytyy niin vähän enää, että louhintaa ei enää kannata itse tehdä.

Tämä valuutta ilmoittaan lyhenteellä BTC. Kun sen arvo on sellainen, että yhdellä valuutalla saa yleensä muita valuuttoja todella suuren määrän, niin eteen laitetaan m-kirjain merkitsemään sitä, että kyseessä on millibitcoin. Jos vaikka yhden valuutan arvo olisi 150 euroa, niin mBTC olisi silloin 15 senttiä. Mutta sitä ei enää todellakaan ole. Bitcoin on noussut todella paljon ja laskuvaiheen jälkeen se on ihan viimeaikoina lähtenyt hurjaan nousuun. Kun kuukausi sitten yhden Bitcoinin arvo oli noin 1500 euroa, niin nyt se on jo noin 2500 euroa ja se näyttäisi edelleen olevan nousussa.

Muita suosittuja kasinoita Bitcoin kasinoiden ohella

Miten ja mihin valuuttaa käytetään?

Bitcoin käy moneen käyttötapaan. Sitä voi hankkia sijoitusmielessä, mutta tietysti sillä voi myös maksaa. Se käy maksutavaksi moneen nettikasinoonkin. Sellaisia ovat mm. Oshi ja Bitstarz. Kun haluaa käyttää ja hankkia Bitcoin valuuttaa, niin pitää ensin asentaa johonkin laitteeseen Bitcoin lompakko. Sen voi asentaa vaikka matkapuhelimeen, jolla voi sitten maksaa lähes milloin haluaa ja missä nyt sattuu olemaankaan. Ohjelmiston voi ladata vaikka sieltä kaupasta, josta kännykkään muutenkin hankitaan ohjelmistoja. Eli se on riippuvainen siitä, mikä käyttöjärjestelmä matkapuhelimessa on. Lompakko on ohjelma, jossa annetaan käsky yksityisellä avainkoodilla. Se näkyy yleensä lompakon tiedoissa heti ja sen voi siitä vaikka kopioida leikepöydälle, kun on menossa maksamaan tai siirtämään sinne valuuttaa. Avainkoodilla saadaan siis annettua käsky, että pitää siirtää valuuttaa johonkin toiseen paikkaan.

Ohjelmiston voi siis asentaa pöytäkoneelle, tablettiin, kannettavaan, matkapuhelimeen tai muuhun älylaitteeseen. Ohjelmiston taustalla on siis 50 merkkiä pitkä salausavain. Sen avulla pääsee käsiksi omiin Bitcoineihin. Kun salausavain on niin pitkä, niin se on turvallinen. Salauksen murtaminen on todella vaikeaa. Mutta silti kannattaa maksaa sieltä vain sellaisissa paikoissa, joissa sen tietää olevan turvallista. Mutta eihän millään muullakaan kannata maksaa, jos ei ole varma paikan turvallisuudesta. Aina pitää tarkistaa, että mihin onkaan maksua tekemässä. Jos ei ole huolellinen siinä asiassa, niin voi vaikka menettää lompakon ja omat rahat menevät tietysti sen mukana.

Bitcoin on oikein hyvä valuutta nettikasinomaailmaan. Sitä voi siirtää jo monelle nettikasinolle ja niistä voi kotiuttaa voittoja omalle Bitcoin lompakolle. Bitstarz on yksi sellainen nettikasino. Sinne voi siirtää valuuttaa ihan ilmaiseksi ja siirto tapahtuu heti. Minimissään pitää siirtää 0,0001 mBTC:tä. Ja kun haluaa sieltä kotiuttaa Bitcoineja, niin sekin on ilmaista. Maksimissaan voi kotiuttaa 20 BTC:tä, joka on hurja suuri määrä, kun tällä hetkellä yksikin on jo noin 2500 euroa. Toinen kasino, jonne talletus ja siirrot onnistuvat, on Oshi. Joskus koko kasinoa kutsutaan nimellä Oshi Bitcoin Casino ja sillä halutaan korostaa sitä, että sinne käyvät Bitcoin valuutat ja sitä oikein suositellaan.

Bitcoin nettikasinot

Miksi käyttää Bitcoineja?

On tietysti monta syytä miksi pitäisi käyttää juuri Bitcoin valuuttaa. Moni haluaa varmasti tehdä sen ihan mielenkiinnosta. Kun tällä tavalla voi maksaa joka puolella maailmaa ja se ei ole minkään valtion oma rahayksikkö, niin se kuulostaa todella erikoiselta. Mutta moni voi hankkia niitä sijoitusmielessä. Varsinkin jos niitä olisi heti alussa hankkinut vaikka vain tuhannella eurolla, niin nyt olisi jo miljonääri. Mutta Bitcoin on edelleen hyvä sijoituskohde. Se jossain vaiheessa koki laskua ja silloinkin olisi sitä kannattanut hankkia, koska se on nyt arvokkaampaa kuin koskaan ennen. Sen arvo on noussut ihan viime aikoina koko ajan ja näyttäisi siltä, että nousu jatkuu edelleen. Jos sitä olisi ostanut vaikka kuukausi sitten yhden eli 1500 eurolla, niin sen arvo olisi nyt jo noin 2500 euroa. Aika hyvin siis olisi jo saanut voittoa viimeisen kuukauden aikana.

Bitcoin on hyvä valuutta myös muutenkin kuin sijoituksen takia. Se on turvallinen maksutapa monella eri tavalla. Ainakin silloin kun valitsee turvallisen paikan sitä käyttää. Mutta aina jokaisella valuutalla ja maksutavalla maksaessa on turvatonta maksaa johonkin paikkaan, josta ei ole varma että se on luotettava paikka.

Kun maksaa Bitcoin valuutalla, niin se käy myös nopeasti. Kun on ilmoittanut oman koodin, niin raha siirtyy esimerkiksi nettikasinolle taikka mobiilikasinolle heti. Sekin on varmasti todella haluttua, että maksu on nopeaa. Yksi todella hyvä syy käyttää Bitcoin valuuttaa on myös se, että se käy valuutaksi ympäri maailman. Sitä ei omista kukaan eikä se ole minkään valtion oma rahayksikkö. Se käy siis välineenä ympäri maailman. Bitcoin on myös halpa tapa, koska sen taustalla ei ole mitään tahoa. Sitä varten ei tarvita esimerkiksi pankkia. Siksi sen käyttö on myös halpaa, kun ei ole sivukustannuksia. Nettikasinollakin on esimerkiksi rahansiirtotapoja, jotka eivät ole ilmaisia.

Jaa artikkeli