Voita Bethardin 50 000 euron potista jopa 10 000 euroa!

2018-10-23

Kannattaa mennä piakkoin Bethard -pelisivustolle, koska siellä pääsee nyt mukaan huikean suuren potin arvontaan. Kampanja on ollut vasta reilun viikon käynnissä. Se käynnistettiin maanantaina 15. lokakuuta. Mutta siihen ehtii mukaan vielä melkein kahden viikon ajan eli 5. marraskuuta asti. Siihen asti kerätään arpoja. Niitä voi kerätä siihen asti jopa 8 kappaletta päivässä. Arpoja kerätään kahdella eri tavalla. Toisessa pelataan sivuston livekasinon pelejä ja toisessa tehdään sivuston vedonlyöntiosiossa vetoja. Kun arvontapäivä koittaa, arvotaan suuri 50 000 euron potti. Jos sinulla on hyvä onni matkassa, voit voittaa siitä jopa 10 000 euroa. Näin suuresta potista riittää rahaa jaettavaksi jopa 500 onnekkaalle.

Kerää arpoja kahdella eri tavalla

Kun lähdet mukaan tähän kampanjaan, pääset ensin keräämään arpoja kahdella mukavalla tavalla. Niitä voi kerätä päivässä jopa 8 kappaletta. Niistä puolet voi kerätä pelaamalla sivuston livekasinolla. Siellä voi pelata ihan mitä tahansa pelejä, jotta saa päivän neljä tarjolla olevaa arpaa. Niitä pitää pelata vähintään 5 euron panoksella, jotta arpojen kerääminen onnistuu.
Päivän toiset neljä arpaa saa kerättyä sivuston vedonlyönnin puolella. Kun siellä tekee vetoja vähintään 50 euron edestä, saa kerättyä yhden arvan. Vedoissakin pitää olla vähintään 5 euron arvoinen panos. Kertoimen pitää olla vähintään 1,4. Aikaa arpojen keräämiseen on vielä melkein kaksi viikkoa eli 5. marraskuuta asti.

Rahaa jaetaan 500 onnekkaalle

Kun arpojen kerääminen on ohi maanantaina 5. marraskuuta, järjestää Bethard arvonnan. Siinä arvotaan rahaa peräti 500 onnekkaalle. Palkintopotti on 50 000 euron arvoinen. Jos sinulla käy paras tuuri arvonnassa, voitat siitä 10 000 euroa. Yksi voittaa siitä 5000 euroa, toinen 4000 euroa, kolmas 2000 euroa ja neljäs 1000 euroa. Kun nämä viisi suurinta pottia on jaettu, jää siitä vielä paljon rahaa muillekin. Heille jaetaan siitä osia, jotka ovat joko 500, 300, 200, 100, 50 tai 25 euron suuruisia. Sen jälkeen on saatu jaettua koko 50 000 euron potti!

Bethard_jakaa_50_000_euroa

Suosituimmat pelisivustot

Kuukauden bonus

Uusimmat tulokkaat

Live casinot