23-04-2021

Slotsmoon

Slotsmoon arvostelu

Slotsmoon ei ole täysin suomalainen nettikasino. Sen voi todeta heti kun tulee sivustolle, koska sen alalaidassa on tekstiä englanniksi. Mutta käännös on tehty jo monelta osin suomeksi ja Slotsmoon sivustolla on hyvä suomalaisenkin pelata. Käännöstä on tehty jo enemmän kuin joillakin muilla nettikasinoilla. Sivustolla kerrotaan, että he ovat sitoutuneet toteuttamaan reilua peliä kaikissa tilanteissa. Heille reilu pelri on pohja molemminpuoliselle menestymiselle. He iloitsevat myös aina, kun joku voittaa heillä ison potin. He ovat silloin iloisia, kun saavat olla mukana toteuttamassa voittajan haaveita. Pelaamisen täytyy silti olla vastuullista. Aina ei voi voittaa ja varsinkaan todella suuren potin voittaminen ei ole kovin yleistä. Slotsmoon kannustaa ja kehottaa pelaajia pelaamaan vastuullisesti. Ja jos tuntuu, että on peliongelma, niin Slotsmoon kehottaa silloin hakemaan apua ja kertoo mistä sitä saa.

Sivustoa operoi ja sen omistaa yritys nimeltään Aspire Global International LTD. Se on maltalainen yritys ja sille on myöntänyt täyden toimintaluvan Maltan Arvonta- ja peliviranomainen. Slotsmoon sivustolla käytetään viimeisintä SSL-salausteknologiaa. Kaikki henkilökohtaiset tiedot käsitellään luottamuksellisina. Ne säilytetään aina suojassa ulkopuolisilta. Niitä ei esimerkiksi anneta kaupalliseen käyttöön kolmansille osapuolille. Näin kaiken pitääkin mennä, jotta kasinolle on turvallista rekisteröityä ja siellä voi toimia siten, että omia tietoja ei saa kukaan muu selville.

Slotsmoon sivusto on jaettu ensin kolmeen pääosaan, jotka ovat kasinopelit, live casino ja raaputusarvat. Näistä raaputusarvat ovat tässä kohti aika uusi tapa. Kasinopelit on sitten jaettu useampaan osaan, joita ovat Esittelyssä Pelit, Uudet pelit, Monilinjaiset, Perinteiset, Kasinopelit, Raaputusarvat ja Kaikki nettipelit. Tässä kohti huomaa, että kyseessä ei ole täysin suomalaine kasino, koska esittelyssä pelit ei ole ihan suomenkielen tavalla käytetty sanayhdistelmä. Siinä voisi lukea ennemminkin, että esittelypelit tai esittelyssä olevat pelit.

Etuja löytyy, kun menee kampanjat sivulle. Niitä on siellä kolme, joista yhdessä esitellään kasinon VIP-klubia. Kun sellainen on tarjolla, niin etuja ei tarvitsekaan esitellä tässä kohti montaa. Koska VIP-klubi tarkoittaa aina sitä, että sen kautta niitä on lisää tarjolla.

Kun tarvitsee asiakaspalvelua, niin sivuston alaosassa on linkki ”Ota yhteyttä”. Sitä painamalla avautuu sivuston päälle pieni osio, jossa kerrotaan millä tavoilla asiakaspalveluun saa yhteyden. Sinne voi lähettää sähköpostia tai soittaa. Myös live-chat on mahdollista. Asiakaspalvelun kerrotaan olevan avoinna seitsemänä päivänä viikossa klo 9 ja 02 GMT välisenä aikana.

Slotsmoon casino bonus

Slotsmoon kasinon pelivalikoima

Pelit on ensin jaettu kolmeen pääosaan, joita ovat kasinopelit, live casino ja raaputusarvat. Arpoja ei usein laiteta näin näyttävälle paikalle, vaan niille on sitten kasinopelien puolella oma osio. Niitä on varmaankin enemmän täällä tai sitten ne ovat niin tärkeitä, että ansaitsevat paikan näin hyvässä paikassa. Kasinopuolella on tietysti monta osaa ja ne ovat Esittelyssä Pelit, Uudet pelit, Monilinjaiset, Perinteiset, Kasinopelit, Raaputusarvat ja Kaikki pelit.

Esittelyssä olevat pelit näkyvät heti kun tulee kasinopelien sivulle. Jos niitä näkee, että Slotsmoon kasinolla on todella paljon pelejä. Siksi jo tässä vaiheessa toivoo, että niitä vois suodattaa tai jaotella ainakin muutamalla tavalla. Pelejä voi kuitenkin hakea sivuston oikeassa laidassa olevan hakukentän kautta. Silloin kuitenkin täytyy tietää ainakin jokin osa pelin nimestä.

Uusia pelejäkin tulee monta listalle. Kun peli on uusi, niin Slotsmoon on merkinnyt sen myös pelin vasempaan yläkulmaan. Kun laittaa hiiren pelin päälle, niin pelistä kerrotaan, että voiko sitä pelata myös demona. Silloin peliä voi harjoitella pelaamaan ennen kuin aloittaa sen pelaamisen oikeana rahapelinä. Demoista ei tietenkään voita oikeaa rahaa, joten rahapelinä pelaaminen kannattaa aloittaa heti kun on siihen valmis.

Monilinjaiset pelit ovat erikseen ja myös niitä on niin paljon, että listaa pitää avata lisää pelin alla olevan linkin ”lisää pelejä” avulla. Perinteisiä pelejä on juuri sopiva määrä, kun pelejä ei voi jakaa ja suodattaa pienempiin osiin.

Kasinopelit ovat sitten kortti- ja pöytäpelejä. Sen mukaan ne on monilla kasinoilla myös nimetty. Tässä osiossa ovat myös livepelit ja videopokeri, joten siksi tätä osaa voidaan kutsuakin kasinopeleiksi. Livepeleissä saa Slotsmoon kasinolta suoran videoyhteyden pelipöydän ääreen, jossa on myös paikalla oikea pelinhoitaja. Hän tekee eri tehtäviä, kuten oikealla kasinolla. Hän myös puhuu pelaajille. Pelaaja voi taas itse keskustella chatin kautta pelinhoitajalle.

Sitten ovat raaputusarvat ja niitä on tosiaan todella paljon. Ei siis ihme, että niille on omakin osio sivuston ylälaidassa. Siellä on myös livekasino, jonka kautta saa livepelit omana listana, kun ne ovat kasinopelien puolella tavallisten pelien joukossa. Vaikka livepuolella ei ole kuin muutama peli, niin ne saa jaoteltua pienempiin osiin. Slotsmoon kasinolla on siis yksi tällainen paikka, mutta jaottelua tekisi mielellään myös kasinopelien puolella, jossa pelejä on paljon enemmän. Livepelit on kuitenkin jaettu osiin Blackjack, Ruletti ja Baccarat. Ehkä niitä on tulossa lisää ja jaottelu on vain tehty valmiiksi.

Sivuston oikeassa reunassa kerrotaan viimeisimmät suuret voitot. Niiden voittajista kerrotaan etunimi ja sukunimen ensimmäinen kirjain. Sitten tietysti kerrotaan pelin nimi ja minkä verran on voitettu. Sekin tietysti kiinnostaisi, että milloin voitto on tullut. Mutta hyvä että sivustolla kuitenkin kerrotaan, että mitä suuria voittoja on voitettu.

Slotsmoon casino bonukset ja ilmaiskierrokset

Edut löytyvät kun painaa sivuston vasemmassa yläosassa olevaa linkkiä kampanjat. Sieltä löytyy kolme etua. Ensimmäinen on tietysti se mitä uudelle jäsenelle tarjotaan. Kuvassa on tuttu hahmo, joka seikkailee pelissä nimeltä Gonzos Quest. Minimissään pitää tallettaa kymmenen euroa, jotta saa tämän edun. Se on tietysti talletusbonus, jonka talletusprosentti on 100. Sitä saa maksimissaan 200 euroon asti. heti kun rekisteröityy, niin saa tämän ensitallettajan edun ja sen päälle vielä 20 ilmaista kierrosta.

Mutta sitten kun tekee Slotsmoon kasinolle toisen talletuksen, niin saa 40 ilmaista kierrosta lisää. Ne saadaan, kun tekee vähintään 20 euron talletuksen. Jokainen euron talletus antaa siis kaksi ilmaista kierrosta. Mutta kolmanteen talletukseen liittyy myös sama etu. Eli kun tallettaa vähintään 20 euroa, niin saa 40 ilmaista kierrosta. Ilmaisia kierroksia saa siis yhteensä 100 kappaletta. Nämä talletukset täytyy tehdä kaikki peräkkäisinä päivinä. Voitot on panostettava 40 kertaa. Ilmaiset kierrokset täytyy käyttää vuorokauden sisään siitä, kun ne on saatu.

Toinen Slotsmoon sivuton etu on jonkinlainen kisa. Siinä kilpaillaan kärkipaikasta muiden pelaajien kanssa. Pyydetään pistämään pokerinaaman päälle ja taistelemaan muita Hopan pelaajia vastaan liveturnausohjelmassa. Turnaussijoitus voidaan määrittää asetettujen vetojen, ansaittujen pisteiden tai saatujen voittojen mukaan. Se, mitä vedoilla tarkoitetaan, ei oikein selvinnyt. Ainakaan suomenkielisillä sivuilla ei voi tehdä vetoja. Ja kun kokeilee muita kieliä, niin ei sellaista niissäkään ole ainakaan silloin kun menee suomesta niiden sivuille.

Kolmas etu on Slotsmoon sivuston VIP-klubin esittely. Sen otsikossa kerrotaan, että jokainen panos vaikuttaa siitä hetkestä lähtien, kun aloittaa pelaamisen. Kun pelaa kasinolla, niin tienaa pisteitä. Ne voi lunastaa bonusrahaksi kaikkiin peleihin. Mutta niillä pääsee myös itse VIP-klubiin. Sen jälkeen pisteitä kerätään sen takia, että VIP-klubissa pääsee siirtymään yhä ylemmälle tasolle. Tällainen tapa on monella muullakin kasinolla. Slotsmoon kasinon VIP-klubissa näitä tasoja on seitsemän, joista ensimmäinen on uuden jäsenen taso. Heidän edut onkin jo esitelty kampanjat sivulla. Mutta sitten tulee pronssitaso, jonne pääsystä saa 25 ilmaista kierrosta. Seuraava taso on hopea, jonne pääsystä saa jo 50 ilmaista kierrosta. Sitten kultatasolle päästessä saa 50 ilmaiskierrosta ja 50 % ekstra talletusbonuksen. Lopuille tasoille pääsee vain kutsuttuna. Nämä tasot ovat platina, timantti ja mestari. Jokaisella tasolla saa jonkin bonuksen, kun on oma syntymäpäivä. Kolmella viimeisellä tasolla saa korkeammat talletus- ja kotiutusrajat. Silloin saa myös henkilökohtaisia tarjouksia sekä henkilökohtaisen tilinhoitajan sekä kuukausittaisen käteispalautuksen.

Slotsmoon ilmaiskierrokset

Slotsmoon arvostelu

Sivustolla pärjää jo aika hyvin suomenkielellä. Asiakaspalvelua saa viikon jokaisena päivänä, mutta ei ihan jokaisena tuntina. Sitä saa kuitenkin monella tavalla ja sivuston tekstejäkin voi lukea läpi ja löytää itse ohjeita. Pelejä on paljon, joten niitä haluaisi jakaa pienempiin osiin tai suodattaa. Vain livepelien puolella on alakategorioita, vaikka siellä ei ole ainakaan vielä montaa peliä. Etuja saavat uudet jäsenet ja sitten VIP-klubin kautta kaikki muutkin.

Jaa artikkeli