Rokkaa Karamballa ja voita osa 7500 eurosta tai 15 000 ilmaiskierroksesta!

2018-09-17

Syyskuun sateet ovat jo täällä. Sadetanssille ei siksi enää ole tarvetta, mutta tanssin huumassa voi suunnata kohti Karamba -nettikasinoa. Siellä pääsee oikein rokkaamaan juuri meneillään olevan kampanjan tahdissa. Rokkibileet kestävät vielä tämän viikon torstaihin 20. syyskuuta asti. Siihen mennessä ehtii keräämään monta arpaa, joita voit kerätä jopa 50 kappaletta päivää kohti. Pääpalkintona on 2500 euron suuruinen tukku rahaa. Rahaa arvotaan yhteensä 7500 euroa, joten siitä tulee saamaan käteistä vielä moni muukin. Lisäksi arvotaan 15 000 ilmaiskierrosta, joka jaetaan yhteensä 600 pelaajalle. Voittajat julkistetaan viimeistään ensin viikon maanantaina 24. syyskuuta.

Pelaa kolikkopelejä ja kerää arpoja

Tässä kampanjassa saa kerätä halutessaan suuren määrän arpoja. Mutta yksikin arpa voi voittaa, joten jokainen voi kerätä niitä haluamansan määrän, mutta päivää kohti raja on 50 kappaletta. Arpojen kerääminen tapahtuu siten, että pelataan kolmea tähän kampanjaan kuuluvaa peliä. Ne ovat nimeltään BerryBurst, Dazzle Me ja Koi Princess. Kun pelaa näissä peleissä 50 euron edestä, saa yhden arvan. Jokainen arpa kerätään tällä samalla tavalla. Aikaa keräämiseen on annettu tämän viikon torstaihin 20. syyskuuta asti. Pelejä voi pelata sillä panoksella, joka sopii itselle parhaiten. Panokselle ei ole annettu mitään minimi- tai maksimimäärää.

Voita rahaa tai ilmaiskierroksia

Kun arpojen kerääminen on ohi, on aika arpoa kaikki palkinnot. Voittajille tullaan ilmoittamaan voitoista viimeistään ensin maanantaina 24. syyskuuta mennessä. Palkintoja arvotaan yhteensä 7500 euron ja 15 000 ilmaisen kierroksen edestä. Joku tulee voittamaan 2500 euroa. Toiselle on tiedossa 1500, kolmannelle 1000 euroa ja neljännelle 700 euroa. Viisi seuraavaa tulevat kaikki voittamaan 300 euroa. Sen jälkeen arvotaan vielä kaikki ilmaiskierrokset. Koko 15 000 ilmaiskierrosta jaetaan siten, että jokainen voittaja voittaa niitä 25 kappaletta. Joten niiden voittajia tulee olemaan 600 kappaletta. Pääset aloittamaan arpojen keräämisen jo nyt. Saat nopean alun, kun esimerkiksi klikkaat tässä alla olevaa kuvaa, jolloin olet heti jo Karamba -nettikasinolla!

Karamban syyskuun arvonta

Suosituimmat pelisivustot

Tarjoukset & Kampanjat

Kuukauden bonus

Uusimmat tulokkaat

Live casinot