29-01-2021

Paysafecard

Paysafecard on suosittu maksutapa, joka toimii netissä. Sen mainitaan olevan yhtä helppoa ja turvallista käyttää kuin käteinen. Sen avulla voi maksaa netissä esimerkiksi pelejä, yhteisöpalveluita, videoita ja musiikkia sekä monia muita ostoksia ja palveluita. Kun sillä maksaa ei tarvita pankkitunnuksia eikä luottokorttia, vaan maksaminen on paljon helpompaa kuin voisi luulla. Paysafecard on saanut vuonna 2015 mukaansa toisen suositun maksutavan. Ukash oli varsinkin Iso-Britanniassa todella suosittu maksutapa ja se sulautettiin Paysafecard maksutapaan. Siinä oli paljon samoja hyviä ominaisuuksia kuin Paysafecard maksutavassa on nyt.

Parhaat Paysafecard kasinot

Paysafecard toimii Wienistä käsin. Se on perustettu siellä vuonna 2000 ja se toimii nyt jo todella monessa eri maassa. Kyseessä on prepaid-maksuväline eli siihen ladataan etukäteen rahaa, jolla sitten voi maksaa monessa paikassa netissä. Myyntipisteitä on jo yli 600 000, josta kortin voi hankkia. Kun sen on hankkinut, on tuhansia paikkoja, joissa se käy maksuvälineenä. Kortin yhteydessä saa PIN-koodin, joka on se jolla maksu tehdään. Kun tekee ostoksen, pitää vain syöttää se ja maksu on suoritettu. Se on yhtä helppoa kuin maksaisi käteisellä kaupassa. Ei tarvitse todistella henkilöllisyyttä eikä kirjoitella pankkitietoja eikä kirjautua mihinkään. Kaikki käy periaatteessa anonyymisti, joka on käyttäjän kannalta hyvin turvallista.

Kortin arvon voi valita monesta eri vaihtoehdosta. Ne ovat 10, 25, 50 ja 100 euroa. Yhdellä kortilla ei voi maksaa kovin suuria ostoksia, mutta kortteja voi hankkia vaikka useamman kerralla. Jotta sen hankkii turvallisesta paikasta, kannattaa ensin tarkistaa Paysafecard maksutavan nettisivuilta, että sen on tekemässä heidän valtuuttamasta paikasta. Samalla tavalla voi tarkistaa paikan, josta on tekemässä ostosta tällä maksutavalla.

Paysafecard on todella turvallinen ja kätevä maksutapa. Aina kannattaa kuitenkin pitää huolta siitä, että kukaan muu ei saa kortin yhteydessä saatua PIN-koodia mitenkään selville. Jos joku ehtii käyttää koodin ennen sinua, et tee sillä sen jälkeen enää mitään. Ja kun koodia käyttäessä ei tarvitse todistaa sitä, että sen on itse hankkinut, ei asialle voi tehdä mitään jos joku muu sen käyttää.

Paysafecard

Paysafecard maksutavan taustatietoja

Paysafecard on maksutapa, jolla voi maksaa netissä monia asioita. Sen perusperiaate on se, että sen hankinnan yhteydessä saa PIN-koodin, joka syötetään kun ollaan tekemässä maksua. Se toimii ympäri maailman monessa eri paikassa, myös monet suositut nettikasinot hyväksyvät tämän maksutavan. Sen päätoimipaikka on Itävallassa Wienissä ja se on perustettu vuonan 2000. Nyt sen voi hankkia jo yli 600 000 eri paikasta ja sillä voi maksaa tuhansissa eri paikoissa. Myös Suomessa sen voi hankkia suoraan monesta eri paikasta vaikkapa kioskeista tai ruokakaupoista.

Paysafecard sai täydennystä vuonna 2015, kun siihen sulautettiin toinen hyvin suosittu maksutapa nimeltään Ukash. Se oli varsinkin Iso-Britanniassa suosittu maksutapa. Paysafecard maksutavassa on paljon yhtäläisyyksiä sen kanssa. Niissä kummassakin maksu tapahtuu koodia käyttäen eikä tarvita muiden tietojen luovuttamista. Kummallakin maksaessa tuntuu kuin maksaisi netissä käteisellä.

Tarkista myös nämä nettikasinot

Paysafecard maksutavan hankinta ja käyttö

Paysafecard kortin voi hankkia netistä tai todella monesta oikeasta paikasta. Ennen kuin sen hankkii, kannattaa käydä tarkistamassa yhtiön sivuilta että on tekemässä sen heidän valtuuttamasta paikasta. Suomessa sen hankkiessa on kuitenkin niin tuttuja liikkeitä, että niistä jo tietää niiden olevan turvallisia paikkoja kortin hankintaan. Myös korttia käyttäessä voi tarkistaa ensin paikan yhtiön nettisivuilta. Kortin voi hankkia myös verkkokaupoista. Yksi sellainen on wkv.com, jossa kortin summan voi valita monesta vaihtoehdosta kuten muuallakin.

Kun on hankkimassa Paysafecard maksukorttia, voi sen esimerkiksi Suomessa käydä hankkimassa monesta tutusta paikasta. Sen voi hankkia vaikka samalla kun käy ruokakaupassa, koska niitä myydään esimerkiksi Citymarketissa ja K-Marketissa. Myyntipaikkoja ovat myös Nesteen huoltoasemat ja R-kioskit. Aika moni asuu jonkin näiden lähellä ja kortin saa haettua niistä helposti.

Paysafecard tekee yhteistyötä Mastercardin kanssa. Siksi se käy maksutapana niissä paikoissa kuin Mastercard-korttikin käy. Paysafecard Mastercard on prepaid-kortti, mutta sillä voi maksaa kuten luottokortillakin. Kortille vaan pitää ensin siirtää rahaa, ennen kuin sillä voi maksaa. Se tehdään my Paysafecard -nimisen tilin kautta.

Paysafecard toimii myös mobiililaitteilla. Siksi sillä voi maksaa myös missä tahansa onkaan menossa. Laitteeseen ladataan erillinen sovellus sitä varten, jonka kautta voi kirjautua Paysafecard tilille ja tarkistaa sen saldon ja ladata lisää PIN-koodeja.

Jos ei käytä koko PIN-koodin sisältävää rahamäärää, se ei ole mikään ongelma. Kaikkea ei tarvitse käyttää heti. Jos tuntuu helpommalta, voi vaikka yhdistellä eri PIN-koodien rahamääriä yhdelle koodille. Siksi ei haittaa, vaikka monelle kortille jäisi pieniä summia, kun ne voi vaikka yhdistää yhdeksi suuremmaksi summaksi.

Yhden PIN-koodin takana voi olla korkeintaan 100 euroa, mutta se ei tarkoita etteikö päivässä voisi käyttää enemmän sen kautta rahaa kuin 100 euron edestä. Kun käyttää Paysafecard Mastercardia, enimmäissumma maksua kohden on 250 euroa. Yhdelle kortille voi siirtää yhteensä 5000 euroa, kun on aikuinen. Nuoret voivat siirtää siihen korkeintaan 1000 euroa. Päivässä voi ladata siihen korkeintaan 1000 euroa. Kuukaudessa voi taas ladata jopa 5000 euron edestä, kun on aikuinen. Vuoret voivat ladata kuukaudessa 2000 euroa. Vuodessa nämä määrät ovat 50 000 euroa ja 24 000 euroa. Maksutavalla voi myös nostaa automaatista käteistä. Käteistä voi nostaa kerralla 400 euroa.

Paysafecard nettikasinot

Maksaako Paysafecard?

Paysafecard kortin hankinta ja käyttö on ilmaista. Mutta jos sitä ei käytä yli vuoden aikana olleenkaan, siitä peritään pieni maksu. Siksi kannattaa hankkia kortti vain jos sitä on myös tarkoitus käyttää. Yhdellä kerralla ei voi maksaa kuin korkeintaan 100 euron maksun. Mutta sillä saa tehdä monta maksua päivässä, joten se käy hyvin ainakin nettikasinoilla. Niihin voi siirtää lisää pelirahaa, jos 100 euroa ei riitä. Tämä maksutapa käy todella monella nettikasinolla.

Paysafecard maksutavan plussat ja miinukset

Tämä on hyvä ja kätevä maksutapa. Sitä käyttäessä saa paljon etuja maksamisessa. Yksi hyvä puoli on se, että sen käyttö on monessa asiassa ilmainen. Mutta jos korttia ei käytä yli vuoteen, silloin siitä peritään erillinen maksu. Siksi sitä ei kannata hankkia huvikseen, vaan vain silloin kun sitä oikeasti aikoo käyttää. Maskutavalla on aika korkeat rajat minkä verran sitä voi käyttää. Monelle ei varmasti tule päivässä, kuukaudessa tai vuodessa sen käyttörajat vastaan.

Paysafecard on turvallinen maksutapa. Se on lähes yhtä turvallinen kuin maksaisi käteisellä. Se johtuu siitä, että sillä maksaessa ei tarvitse syöttää omia tärkeitä tietoaja eikä esimerkiksi kirjautua verkkopankkiin. Sillä voi maksaa anonyymisti kuten käteisellä. Mutta kun maksu tapahtuu PIN-koodilla, siihen liittyy muutama riski että menettää rahansa. Kuitenkin kaikki menee hyvin, kun pitää vain koodin omana tietona. Nimittäin jos joku ehtii käyttää sitä koodia ennen kuin itse, ei koodilla enää voi maksaa jos koko sen kattava summa on käytetty. Siksi on kaikista parasta pitää koodi vain omana tietona.

Paysafecard käy maksutapana monessa paikassa ja sen voi hankkia monesta tutusta paikasta. Sen hankinta ei ainakaan ole ongelma, ettei löydä sitä myyviä paikkoja. Suomessa sen voi hankkia monesta tutusta ruokakaupasta, huoltoasemilta tai kioskeista. Yhtiön sivustolla on esillä kaikki heidän siihen valtuuttamat paikat. Niitä voi etsiä sivustolta osoitteen mukaan ja ne sijoitetaan sen jälkeen kartalle, josta näkee niiden sijainnit helposti. Kortin voi hankkia myös netistä, mutta oikeitakin myyntipaikkoja on monessa paikassa.

Paysafecard maksulla voi maksaa monessa paikassa. Ainakaan ei tule usein tilanne, että pitääkin vaihtaa johonkin muuhun maksutapaan. Sillä voi heidän mukaansa hankkia lähes kaikkea, mitä netissä on tarjolla. Niitä ovat esimerkiksi pelit, yhteisöpalvelut, deittisivustot, VoIP, puhelut sekä viestintä. Muita vaihtoehtoja ovat myös verkkopalvelut, musiikki, leffat, viihde sekä rahan siirto nettilompakkoihin. Yksi suosittu käyttökohde ovat myös nettikasinot. Niihin voi siirtää tällä tavalla pelirahaa kätevästi ja nopeasti.

Paysafecard on todella hyvä valinta, kun aikoo tehdä maksuja netissä. Sen käytössä kaikki on kunnossa. Se on turvallinen, joka on todella tärkeä asia rahankäyttöön liittyen. Mutta kun se on vielä nopea ottaa käyttöön, sillä on nopeaa maksaa ostoksia ja sitä voi käyttää ja sen voi hankkia monesta eri paikasta, ei sen hankintaa tarvitse katua. Ei muuta kuin äkkiä hankkimaan tämä maksutapa käyttöön.

Jaa artikkeli