Paf jakaa futishuumassa 75 000 euroa sekä kaikille joka päivä myös 5 euroa!

2018-06-25

Koska Venäjällä kisataan tällä hetkellä jalkapallon merkeissä, on Paf -sivustolla meneillään todellinen futishuuma. Sitä voidaan kutsua myös futiskuumeeksi, koska se näyttäisi leviävän koko ajan yhä laajemmalle alueelle sivustolla. Nyt se on levinnyt jo ruletin puolelle. Siellä on peli nimeltään Goal Smash Ruletti, jota pelaamalla pääsee osallistumaan kahdenlaiseen kampanjaan. Toinen niistä on sellainen, jossa jaetaan joka päivä 5 euroa, kun pelaa tätä peliä vähintään 20 eurolla. Ja sellaisen saa todellakin ihan jokaisena kisapäivänä. Tätä peliä pelaamalla saa samalla hankittua myös arpoja. Niitä voi hankkia päivässä enemmänkin kuin vain tämän yhden samalla kun hankkii 5 euroa. Arvontoja on kisojen aikana peräti 5 kappaletta, joissa jokaisessa on jaossa entistä suurempi potti. Koko potissa on yhteensä 75 000 euroa. Aikaa hankkia näitä etuja on tietysti 15.7. asti, kunnes kisatkin ovat ohi.

Pelaa peliä Goal Smash Ruletti ja saat 5 euroa

Toinen näistä Paf -sivuston rulettiin liittyvistä futishuuman eduista on se, että jokainen halukas saa sivustolta joka päivä 5 euroa pelirahaa. Sen saa, kun pelaa siellä rulettia Goal Smash. Kun peliä pelaa vähintään 20 euron edestä, on 5 euroa jo hankittu. Voit hankkia sen ensimmäisen kerran vaikka jo tänään. Sen jälkeen voit tehdä sen vielä monta kertaa uudelleen, koska aikaa on vielä 15.7. asti eli kunnes kisat loppuvat Venäjällä.

75 000 euroa jaetaan viiden eri arvonnan kautta

Toinen Paf -sivuston futishuumaan ja rulettiin liittyvä etu tarkoittaa viittä eri arvontapäivää. Kun keräät 5 euron etuja, saat samalla kerättyä myös arpoja. Voit kerätä niitä enemmänkin päivässä kuin vain tämän yhden. Voit hankkia niitä päivässä vaikka 50 kappaletta. Rahaa jaetaan näissä viidessä arvonnassa yhteensä 75 000 euroa.

Ensimmäinen arvontapäivä on 29.6.2018. Silloin 10 onnekasta pääsevät jakamaan 5000 euroa. Seuraava arvonta on 4.7. ja silloin 10 onnekasta saavat jakaa 10 000 euroa. Kolmas arvontapäivä on 8.7. ja silloin 10 onnekasta saavat jakaa 15 000 euroa. Neljäs arvontapäivä on 12.7. ja silloin 10 onnekkaalle jaetaan 20 000 euroa. Viimeisessä eli viidennessä arvonnassa jaetaan 10 onnekkaalle jo 25 000 euroa ja arvontapäivä on silloin 16.7.2018. Näiden arvontojen kautta riittää varmasti paljon jännittäviä hetkiä koko jalkapallon MM-kisojen kisojen ajaksi.

Paf_75_000_futiskuumetta

Suosituimmat pelisivustot

Tarjoukset & Kampanjat

Kuukauden bonus

Uusimmat tulokkaat

Live casinot