Kerää Bethardilla pisteitä ja voita ilmaisvetoja Super Bowliin 1000 euron edestä!

Jos pidät urheiluvetojen tekemisestä ja Super Bowlista, kannattaa heti suunnata kohti Bethard -sivustoa. Siellä on juuri tällä hetkellä meneillään kampanja, joka järjestetään tämän hienon lajin kunniaksi. Sen päätteeksi palkitaan 50 osallistujaa, jotka saavat jakaa yhteensä 5000 euron edestä ilmaisvetoja. Yksi heistä tulee saamaan siitä 1000 euroa ja toisellekin on tiedossa 800 euroa. Niillä päästään tekemään vetoja tietysti Super Bowlista, joka on koko tämän kampanjan syy.

Voittajat saadaan selville pistetaulukon avulla, joka nähdään tämän kampanjan oikeassa reunassa, kun on liitytty kampanjaan mukaan. Sen kärkeen pääsee, kun kerää mahdollisimman paljon pisteitä. Pisteitä saa jokaista vetoeuroa kohden yhden. Niitä kerätään tämän viikon ajan eli sunnuntaihin 3.2.2019 kello 21 asti!

Voita 5000 eurosta 1000 euroa tai vaikka 800 euroa

Kisan loputtua tullaan palkitsemaan 50 parasta pisteidenkerääjää. Heille jaetaan ilmaisvetoja yhteensä 5000 euron edestä. Kaikista eniten pisteitä kerännyt saa siitä 1000 euroa. Toiseksi eniten kerännyt saa siitä 800 euroa. Kolmas saa siitä 600 euroa, neljäs 400 euroa ja viides vielä 200 euroa. Sen jälkeen sijoille 6.-10. jaetaan kaikille 100 euroa, sijoille 11.–20. jaetaan kaikille 60 euroa ja sijoille 21.–50. kaikille 30 euroa. Ilmaisvedot jaetaan heti kun kisa on ohi ja niillä saadaan tehdä vetoja Super Bowlista!

Tee vetoja ja kerää niiden avulla pisteitä pistetaulukkoon

Jotta voisit olla yksi näistä voittajista, pitää sinun tietysti suorittaa tämän kampanjan tehtäviä. Ensimmäinen tehtäväsi on klikata kampanjan osallistumisnappia. Sen jälkeen saadaan esille kampanjan pistetaulukko ja siinä oleva sen hetkinen tilanne. Siihen pääsee esille, kun kerää mahdollisimman paljon pisteitä. Niitä saa, kun tekee Bethard -sivustolla vetoja. Vetojen kohteena voivat olla mitkä tahansa lajit. Panoksen pitää olla vähintään 5 euroa ja kertoimen vähintään 1.10. Vetoja pitää tehdä vähintään 20 euron edestä. Jokainen vedoissa käytetty euro antaa yhden pisteen. Pisteitä tuovia vetoja ehtii tekemään vielä tämän viikon sunnuntaihin 3. helmikuuta 2019 kello 21 asti!

Bethard Super Bowl 5000 euron potti