23-04-2021

Eurolotto

Eurolotto

Eurolotto tarjoaa paljon lottopelejä, jonka jo sivuston nimikin lupaa. Mutta siellä voi sen päälle vielä pelata kasinopelejä, raaputtaa arpoja ja keno peleillekin löytyy ihan oma osio. Koska sen jälkeen kun lottokupongin on ostanut, pitää vain odotella loton arvonnan hetkeä, on hyvä että voi tehdä siinä välissä muutakin. Eurolotto on huomioinut sen ja tarjoaa myös pelejä, joita voi pelata juuri sillä hetkellä kuin haluaa. Lotto on kuitenkin sivustolla suuressa osassa ja se näkyy mm. hyvän valikoiman puolesta. Sivustosta löytyy suomenkielinen versio. Mutta joissakin kohdissa täytyy tyytyä siihen, että tekstejä ei ole ainakaan vielä suomennettu. Sivustolta löytyy myös blogi, jossa voi käydä lukemassa kiinnostavia juttuja sivustoon liittyen.

Eurolotto bonus

Eurolotto bonus

Eurolotto tarjoaa paljon bonuksia, joita on esillä sivustolla kampanjat -nimisessä osiossa. Ensimmäinen niistä liittyy tähän meneillään olevaan kauteen. Se on nimeltään ”MO’ MONEY MO’ VEMBER!”. Se tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä saa Eurolotto -sivustolla keskiviikkoisin bonusta. Tämä bonus liittyy lottoon, joka on sivuston tärkeitä pelejä. Keskiviikkoisin saa lottokupongeista 20 % alennusta, kun ostaa niitä vähintään 20 euron edestä. Keskiviikko on hyvä päivä lottoamisen kannalta, koska silloin on aika monessa lotossa arvontapäivä. Mutta silloin voi tietysti ostaa kuponkeja toisia arvontapäiviäkin varten. Se on kuitenkin varmaa, että kun niitä hankkii keskiviikkona, saa bonuksena niistä alennusta.

Toinen bonus liittyy viikon peliin. Se liittyy silloin sivuston kasinopuoleen, koska viikon peli on ainakin tällä hetkellä kolikkopeli. Peli on nimeltään Moby Dick. Kun tallettaa, saa sen päälle 50 % mukaan bonusta ja 100 euroon asti. Eli kun tallettaa vaikkapa 100 euroa, saa sen päälle 50 euroa bonusrahaa. Se ei liity tähän viikonpeliin muuten kuin että sillä kannattaisi pelata juuri sitä. Pelissä on paljon erilaisia voiton mahdollisuuksia. Pelissä on pääpalkintona 200 kolikkoa ja ne saa kun saa pelissä napattua itselle viisi pelin pääsymbolia. Pelissä voi voittaa paljon muutakin mukavaa, joten sitä kannattaa juuri nyt ehdottomasti kokeilla.

Kun Eurolotto on hyvä paikka lottoamiselle, sinne on hyvä tulla myös uutena jäsenenä. Kun on uusi jäsen eli juuri rekisteröitynyt jäseneksi, saa bonusta. Kyseessä on uuden jäsenen tervetulopaketti, mutta ei ihan perinteinen sellainen, koska tällä sivustolla bonus käy myös moneen lottoon. Kun on uusi ja tallettaa sivustolle, saa sen päälle bonusrahaa 100 % mukaan. Sitä saa 20 – 100 euroa. Se tarkoittaa sitä, että bonuksen saa vähintään 20 euron talletukseen liittyen, jolloin saa 20 euroa sen päälle lisää pelirahaa. Jos haluaa hyödyntää tämän bonuksen täydellisesti, kannattaa tallettaa 100 euroa. Silloin pelirahaa saa yhteensä 200 euroa lottoamista ja muita pelejä varten.

Eurolotto ilmaiskierrokset

Ilmaisia kierroksia ei ole erikseen mainittu sivuston kampanjoissa. Eurolotto tarjoaa kuitenkin myös kolikkopelejä, joihin ilmaiset kierrokset liittyvät. Se tarkoittaa sitä, että niitä voi silloin jakaa. Niistä kannattaa kysyä vaikka suoraan sivuston asiakaspalvelusta. Niitä on niin mukava saada ja antaakin, että niitä voi hyvinkin olla jaossa.

Eurolotto ilmaiskierrokset

Eurolotto pelivalikoima

Kun sivuston nimi on Eurolotto, se paljastaa jo sen että se tarjoaa lottoja. Mutta tarjolla on paljon muutakin. Sivustolla on kasinopuoli ja erillinen arpojen ostopaikka ja kenopaikka. Lottoja Eurolotto tarjoaa tällä hetkellä kuusi erilaista. Ne ovat nimeltään EuroJackpot, EuroMillions, Powerball, MegaMillions, German 6aus49 ja DinoLotto. EuroJackpot on tietysti eurooppalainen lotto. Sen arvonta tapahtuu perjantaisin ja se on yksi suomalaisten suosikkilotto. Siinä valitaan kuusi numeroa väliltä 1 – 50. Sen päälle valitaan kaksi lisänumeroa väliltä 1 – 10. Yksi rivi maksaa 2,5 euroa. Arvonta tapahtuu Helsingissä, vaikka tämä on ainakin 16 maan yhteinen lotto.

EuroMillions on myös eurooppalainen lotto. Se arvotaan tiistaisin ja perjantaisin Pariisissa. Siinä valitaan myös viisi numeroa 50 numerosta, mutta kaksi lisänumeroa yhdestätoista numerosta. Yksi rivi maksaa 3,5 euroa.

Powerball vie Yhdysvaltoihin asti. Siinä valitaan viisi numeroa väliltä 1 – 59. Sen päälle valitaan Powerball eli yksi numero väliltä 1 – 35. Arvonta tapahtuu torstaisin ja sunnuntaisin. Yksi rivi maksaa 4 euroa. MegaMillions on myös amerikkalainen lotto. Se arvotaan keskiviikkoisin ja lauantaisin. Siinäkin valitaan viisi numeroa, mutta niitä valitaan väliltä 1 – 70. Sen päälle valitaan lisänumero väliltä 1 – 25. Siinäkin yksi rivi maksaa 4 euroa.

German 6aus49 on Eurolotto -sivuston saksalainen lotto, kuten nimikin paljastaa. Se arvonnat ovat keskiviikkona ja lauantaina. Numeroita valitaan kuusi väliltä 1 – 49. Yksi rivi maksaa vain 2,25 euroa. Sitten on vielä DinoLotto. Sen kerrotaan olevan sivuston uusi kansainvälinen massiivinen lotto. Arvonta tapahtuu Pariisissa tiistaisin ja perjantaisin. Numeroita valitaan riville viisi väliltä 1 – 50. Sen päälle valitaan vielä kaksi numeroa väliltä 1 – 11. Eurolotto -sivustolta näkee kaikkien näiden lottojen arvontojen tulokset.

Vaikka lottokin voisi riittää, on sen päälle vielä paljon muuta mukavaa. Kun odottaa lottoarvontaa, voi vaikka kuluttaa sen ajan muualla sivustolla. Kasinopuolella on sitä varten paljon pelejä tarjolla. Niitä on niin paljon, että ne ovat monena osana. Osat ovat suosituimmat, kolikkopelit, jackpotpelit, videopokeri, pöytäpelit ja kaunistuksia. Jo näistä osista näkee, että tarjolla on sitä mitä kasinoilla yleensäkin. Vaikka Eurolotto tarjoaa niin paljon lottoja, ei se jää kasinonkaan puolesta muiden varjoon. Pelejä on helppoa löytää jo näiden monien osien puolesta, mutta niitä voi myös etsiä hakukentän kautta. Lisäksi pelien kuvakkeissa on lisätietoja. Jos peli on uusi, sen kuvakkeessa lukee UUSI. Jos taas peli on sen hetken suosikkipeli, sen kuvakkeessa lukee HOT. Kaikissa jättipotti peleissä lukee niiden sen hetken pottien summa. Kun vielä laittaa hiiren pelin kuvakkeen päälle, näkee pelin nimen selkeästi ja sen voiko peliä pelata myös leikkirahalla.

Tässäkin oli jo paljon, mutta vielä on kaksi pelimuotoa. Sivuston kautta voi myös ostaa arpoja ja kenopeleihin rivejä. Raaputusarpojakin on niin paljon, että nekin ovat osissa ja niidenkin kuvakkeiden päällä on erilaisia tietoja. Ja ihan samoin on Eurolotto -sivuston kenopelien kohdalla. Nekin ovat monessa osassa. Näihin peleihin kuuluvat kenopelien lisäksi myös bingot. Siksi niille on oma osa täällä. Tänne kuuluvat myös monet muut rahapelit, jotka ovat kenopelien osiossa nimeltään Muut Pelit.

Eurolotto maksuvaihtoehdot

Eurolotto tarjoaa monia maksuvaihtoehtoja. Ne ovat esillä sivuston alaosassa. Niistä kerrotaan sen lisäksi tarkemmin sivuston ohjeosiossa. Ne on jaettu siellä talletuksiin ja nostoihin. Talletuksia voi tehdä Eurolotto -sivustolle monien nettilompakoiden avulla, pankkisiirtona ja luotto- sekä pankkikorttien kautta. Jokaisesta tavasta kerrotaan, että mikä on niiden käsittelyaika, minimimäärä, maksimimäärä ja mahdollinen palvelumaksu. Näissä kaikissa on jonkin verran vaihtelua, joka ainakin helpottaa sen itselle parhaimman tavan valintaa.

Eurolotto -sivustolta voi nostaa voittoja kolmella tavalla. Yksi niistä on nettilompakko Skrill. Sitten sen voi vielä tehdä pankkisiirtona tai siirtää luotto- tai pankkikortille eli Visalle. Mikään näistä ei maksa ja jokaisessa kestää noin 1 – 5 pankkipäivää kunnes rahat näkyvät. Pankkisiirrossa ei ole rajaa määrälle, mutta ei näissä kahdessa muussakaan ole kovin pientä rahaa siirron määrälle. Minimimäärä, jonka voi nostaa, on jokaisessa vain 20 euroa.

Eurolotto asiakaspalvelu

Asiakaspalvelua saa chatin kautta tai sähköpostin kautta. Sähköpostia varten on sivustolla lomake, jonka kautta lähetys onnistuu kätevästi. Sivustolla on myös paljon tekstejä, joiden kautta voi itsekin löytää vastauksen. Se voi löytyä varsinkin sivuston usein kysyttyjen kysymysten joukosta. Apua saa kuitenkin asiakaspalvelusta aina kun sitä tarvitsee. Se on sivuston mukaan avoinna 24/7.

Eurolotto arvostelu

Eurolotto on todella monipuolinen pelisivusto. Kun sen nimi viittaa lottoihin, on mukavaa sinne tullessa huomata että muutakin mukavaa on tarjolla. Koska lottojen kohdalla joutuu välillä odottamaan niiden arvontaa, on siinä välissä muutakin mukavaa tekemistä. Aika kuluu mukavasti sivuston kasinopuolella sekä arpojen raaputtamisessa ja samalla voi ostaa myös muihin arvontoihin kuponkeja. Tarjolla on nimitäin myös kenopelien osio, jossa on niiden lisäksi muitakin samankaltaisia pelejä kuten bingoja.

Myös etuja on mukavasti tarjolla, eivätkä ne kaikki suinkaan liity lottoihin. Lottoon pitää tietysti olla omiakin etuja, kun ne ovat niin suuressa osassa sivustoa. Mutta muutakin mukavaa saa. Sellaisia ovat esimerkiksi talletusbonukset kaikkia sivuston pelejä varten. Ne ovat juuri sellaisia, joita tarvitaankin mukavia pelihetkiä varten.

Jaa artikkeli