23-04-2021

Flame Busters

Flame_Busters

Flame Busters vie tämän päivän kolikkopelaajan sinne vuoteen 1986 asti. Vaikka siihen aikaan pelattiin jo kolikkopelejäkin, pelattiin myös paljon jo videopelejä. Tämä peli näyttää juuri sen ajan peliltä ja se myös kuulostaa siltä. Tässä pelissä on jotain nostalgiaa, vaikka juuri tätä peliä ei silloin ollut olemassa. Peli on tuottajan Thunderkick käsialaa. Tuottaja on vasta perustettukin vuosikymmeniä sen jälkeen, kuin minkä ajan peliltä tämä peli näyttää. Pelin tarkoitus on se, että sitä aikaa pääsee nyt muistelemaan ja ehkä osa kokemaan ensimmäistä kertaa. Se saadaan kokea vain ulkoasun ja äänimaailman puolesta, koska voittoja tullaan saamaan ihan tähän päivään sopivilla tavoilla. Niitä saadaan vielä kaiken päälle useammilla ja erikoisemmilla tavoilla kuin yleensä.

Pelaa Flame Busters ilmaiseksi

Flame Busters -pelin bonuspeli ja muut erikoisvoitot

Flame Busters -pelin käynnistymisen jälkeen tullaan yllättymään monilla eri tavoilla. Se tarkoittaa myös voittojen puolesta monia mukavia yllättäviä hetkiä. Voittoja saadaan peräti 243 voittolinjan kautta, joka on paljon normaalia enemmän. Pelissä on kaksi tuttua erikoismerkkiä eli merkit Wild ja Scatter. Ne toimivat tuttuun tapaan eli Wild korvaa muita merkkejä ja Scatter tuo pelissä ilmaiskierroksia. Pelissä on myös Wild-merkkiä muistuttava merkki, joka on nimeltään Fire-merkki. Se on arvuutusmerkki, joka korvataan jollakin toisella merkillä.

Pelissä voi voittaa ilmaiskierroksia myös pelin bonuspelin kautta. Niitä päästään keräämään bonuspelin kautta.  Vaikka tässä oli jo ne mitä yleensä on saatavilla erikoisvoittoina, on vielä kaksi muutakin erikoisvoittoa. Toisessa niistä kierroksien pienimpiä voittoja tuovat merkit muuttuvat Fire-merkeiksi. Ja myös viimeinen erikoistoiminto liittyy tähän merkkiin. Siinäkin osa merkeistä muuttuu Fire-merkiksi.

Flame Busters -pelin rakenne ja ulkoasu

Flame Busters -pelin teemaksi voisi määritellä 80-luvun, koska se näyttää ja kuulostaa ihan sen ajan peliltä. Mutta pelissä on myös tarkempi teema eli paloasema, johon viittaa myös pelin Fire-merkki. Yhden erikoistoiminnon aikana päästään tutustumaan viiteen tasoon eli leveliin, joita sen ajan peleissä oli mukana paljon. Monessa pelissä edettiin juuri siten, että päästiin seuraavalle tasolle. Kun pelaa Flame Busters -peliä voi siitä löytää jatkuvasti asioita, joista tulevat 80-luvun pelit mieleen!

Flame_Busters_kolikkopeli

Jaa artikkeli