Unibetin joulukauteen kuuluu 400 000 euron palkintojen jako!

2018-12-19

Jouluun on enää muutama yö, joten Unibet on käynnistänyt jo Joulun lähtölaskennan. Se on oikeastaan toinen osa kampanjasta, jossa tullaan jakamaan yli 5000 palkintoa. Niiden arvo on yhteensä 400 000 euroa. Tämä toinen osa käynnistyi maanantaina 17. joulukuuta ja mukaan ehtii vielä 1. tammikuuta 2019 asti. Silloin käynnistyy kampanjan kolmas osa, joka kestää 7. tammikuuta 2019 asti. Voit voittaa palkintoja, kun pelaat sivustolla olevia kolikkopelejä. Yksi tapa on suorittaa niissä tehtäviä mahdollisimman vähillä kierroksilla ja voit voittaa käteistä tai elektroniikkaa. Pelien pelaajien kesken jaetaan myös 230 000 euron potti sekä 100 000 euron potti. Kampanjan finaalissa tullaan myös jakamaan palkintoja ja se tehdään arvonnan kautta. Pääpalkinto on luksusmatka Malediiveille!

Pelaa kolikkopelejä ja suorita niissä annettuja tehtäviä

Yksi tapa päästä mukaan palkintojen jakoon, on suorittaa annetuissa kolikkopeleissä tehtäviä mahdollisimman vähillä kierroksilla. Palkintoja saa myös siten, että pelaa mitä tahansa sivustolla olevia kolikkopelejä. Näet kampanjan sivuilta jokaisen päivän pelit, jotka ovat mukana kisassa. Näet samalla myös minkä verran rahaa niiden kautta tullaan päivän aikana jakamaan. Tällä hetkellä on meneillään tämän kampanjan toinen osa, joka on nimeltään Joulun lähtölaskenta. Se kestää silti joulun ylikin eli vuoden ensimmäiseen päivään asti (1.1.2019). Samana päivän käynnistyy kampanjan viimeinen eli kolmas osa, joka kestää loppiaisen yli (7.1.2019 asti).

Palkintoja jaetaan yli 5000 kappaletta yhteensä 400 000 euron arvosta

Tässä kampanjassa jaetaan huikea määrä palkintoja. Niitä on tiedossa yli 5000 kappaletta ja niiden yhteisarvokin on peräti 400 000 euroa. Siitä jaetaan osia monella eri tavalla. Kaikkeen pääsee mukaan silti vain sillä, että pelaa sivustolla olevia kolikkopelejä annetulla tavalla. Yhdellä tavalla jaetaan 230 000 euron palkintopotti ja toisella tavalla yhteensä 100 000 euron palkintopotti. Palkinnot voivat olla käteisen lisäksi myös elektroniikkaa. Lisäksi kampanjan finaalissa arvotaan matka yhdelle onnekkaalle. Matka on luksusmatka Malediiveille. Se arvotaan ja samalla arvotaan myös rahaa 800 onnekkaalle!

Unibet_Lähtölaskenta_Jouluun_400_000_euroa

Suosituimmat pelisivustot

Tarjoukset & Kampanjat

Kuukauden bonus

Uusimmat tulokkaat

Live casinot